Asumisen viihtyvyystekijöillä suuri vaikutus hyvinvointiin

Asumisen jatkuva kallistuminen kasvukeskuksissa on tuottanut yhä pienempiä asuntoja viime vuosina. Vaarana on, että liiallinen tehokkuusajattelu jyrää viihtyvyyden, joka vaikuttaa monella tavalla ihmisten hyvinvointiin ja jopa syntyvyyteen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi ja asumiseen liittyvät asiat kuuluvat olennaisena osana tuon tavoitteen keinovalikoimaan. Siksi MLL on myös yksi Asuntosäätiön perustajajärjestöistä.

Liiton asuntopoliittinen linjaus on hyvin laaja-alainen ja kertoo syvästä ymmärryksestä asuntoasioiden vaikutuksesta ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointiin. MLL:n asuntopoliittisena tavoitteena on monipuolinen asuntotarjonta erilaisille perheille, kohtuuhintaisuus ja riittävä asuntotuotanto kaikissa asumismuodoissa.

Järjestön johtava asiantuntija Esa Iivonen on juuri nyt erityisen huolissaan nuorten heikentyneestä tilanteesta asuntomarkkinoilla.

– Kaikilla perheillä pitäisi olla mahdollisuus elämäntilanteen vaatimaan asumiseen kohtuuhinnalla eli mahdollisuus hankkia riittävän kokoinen asunto. Haasteena tällä hetkellä on, että asumisväljyydessä on otettu takapakkia ja samaan aikaan asuminen on kallistunut merkittävästi. Erityisesti nuorten asema asuntomarkkinoilla on heikentynyt jopa siten, että asia vaikuttaa syntyvyyteen, toteaa Iivonen.

Syntyvyysluvut ovat romahtaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana 61 000 vuosittain syntyvän lapsen määrästä 46 000 vauvaan. Toisen Asuntosäätiön perustajajärjestön, Väestöliiton tutkimuksissa on todettu, että kallis asuminen on tärkeä vaikuttaja perhesuunnitteluun.

– Ihmisillä ei ole varaa riittävän isoon asuntoon ja siksi myös viihtyvyydessä on otettu takapakkia. Tehokkuusajattelu on jyrännyt viihtyvyysajattelua ja sillä on merkittäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin, muistuttaa Iivonen.

Kiinnittymättömyys vaikuttaa erityisesti lapsiin

Viihtyisä asuminen koostuu Iivosen mielestä monesta tekijästä. Se on yhtä lailla asunnon toimiva pohjaratkaisu kuin viihtyisä ja turvallinen ympäristö viheralueineen, leikkipaikkoineen ja ulkoilumahdollisuuksineen. Myös hyvät julkiset liikenneyhteydet ja kevyen liikenteen väylät sekä palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat osa viihtyisää asumista.

Kaikki lähtee kuitenkin asunnoista. Jos asunto ei ole viihtyisä, eikä sitä pysty muuntamaan omien tarpeiden mukaan, ihminen haluaa väistämättä muuttaa itselle sopivampaan kotiin eli asukasvaihtuvuus lisääntyy, mikä puolestaan heikentää ihmisten kiinnittymistä alueeseen. Se puolestaan kylvää Iivosen mukaan siemeniä epävarmuuden ja turvattomuuden tunteelle.

– Tämä vaikuttaa erityisesti lapsiin, joille lähiympäristö on keskeisessä roolissa elämässä. Siellä muodostuvat kaverisuhteet ja opitaan itsenäisen elämän perusteet, mutta kyllä kiinnittymisellä on merkitystä myös aikuisten sosiaalisiin suhteisiin. Yksinasuvien määrä on voimakkaasti lisääntynyt ja, jos ihminen ei pysty kiinnittymään alueeseen ja luomaan sosiaalisia verkostoja, se lisää yksinäisyyttä entisestään.

Pienet asunnot haastavat myös kaupunkisuunnittelua

Iivonen korostaa, että pääpiirteittäin suomalaisessa asunto- ja kaupunkisuunnittelussa ollaan menty eteenpäin, mutta asuntojen koon pieneneminen on Iivosen mukaan todella iso haaste. Pitkälle viety tehokkuusajattelu on tuottanut pienempiä asuntoja ja yksipuolisempia asuinalueita.

– Se on haaste myös kaupunkisuunnittelulle. Nyt tarvittaisiin monipuolisuutta niin asuntokantaan kuin myös asuntojen omistusmuotoihin ja alueen palvelutarjontaan. Alueelta pitäisi löytyä asuntojen lisäksi kivijalkakauppoja, työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Monipuolisuus vaikuttaa sekin ihmisten viihtyvyyteen, korostaa Iivonen ja lisää, että peruste pienten asuntojen hallitsevalle osuudelle tuotannosta on viimeistään korona-ajan kokemusten myötä heikentynyt. Ihmiset kaipaavat väljempää asumista.

– Korona-aika on sodan jälkeen suurin käännekohta yhteiskunnassamme ja muuttaa monia trendejä. On vielä aikaista sanoa, mitä tulee tapahtumaan, mutta myös merkkejä parempaan suuntaan menosta on nähtävissä.

Tarvitaan radanvarsirakentamista

Asuntotuotannon kasvu on tavallaan yksi merkki paremmasta, sillä riittävä tarjonta tasaa myös asumisen hintaa. Tosin vielä ollaan kaukana siitä tuotantomäärästä, että voitaisiin haaveilla edullisesta asumisesta. Iivonen muistuttaa, että pelkällä kaupunkien täydennysrakentamisella ei päästä riittävään asuntotuotantoon ja erityisesti kohtuuhintaisuuteen.

– Tarvitaan lisää radanvarsirakentamista ja myös uusia asuinalueita, joissa maanpäällinen osuus jäisi asunto- ja liiketilatuotannolle ja rata kulkisi maan alla, visioi Iivonen, joka pitää maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksia tärkeinä keinoina kehittää kaupunkikeskuksia haluttuun suuntaan.

– MAL-sopimusten myötä on saatu lisättyä merkittävästi asuntotuotantoa ja joukkoliikenteen investointeja. Jatkossa tarvittaisiin yhä tiiviimpää valtion ja kuntien yhteistyötä, sillä nimenomaan liikenneinvestoinnit mahdollistavat huomattavan asuntotuotannon lisäämisen ja kaupunkirakenteen sosiaalisesti, ekologisesti sekä taloudellisesti järkevän viihtyvyyden parantamisen. Kunnilta vaaditaan puolestaan aktiivista maapolitiikkaa, jotta asuntotuotannon määrää voidaan suunnitelmallisesti lisätä, toteaa Iivonen.

– Viitteitä tällaiseen positiiviseen kehitykseen on jo nähtävissä. Kehäradan, Länsimetron ja Raidejokerin käynnistämät rakennushankkeet ovat tuoneet mukanaan positiivisia kokemuksia, ja uskon, että hyvät kokemukset edistävät vastaavantyyppisten uusien hankkeiden käynnistymistä.

Tulevaisuuden osalta Iivonen toivoisi myös panostettavan ihmisläheiseen arkkitehtuuriin ja asuntopolitiikkaan, jonka perustana olisivat ihmisten tarpeet.

– Ihmisten tarpeet pitäisi tulla kuulluksi ja erityisesti pitäisi kuunnella lasten ja nuorten tarpeita, sillä heille lähiympäristö on todella tärkeä.

Pelkkä sijoittajanäkökulma yksipuolistaa alueita

Ihmisläheisen toiminnan vastapuolena näyttäytyy tänä päivänä helposti sijoittajavetoinen tehokkuusajattelu. Sijoittajia toki markkinoilla tarvitaan, mutta ne ovat saaneet viime vuosina melko suuren painoarvon asuntosektorilla.

– Jos asuntopolitiikkaa ei mietitä laaja-alaisesti ja mennään vain sijoittajien mukaan, alueet helposti yksipuolistuvat, mikä puolestaan johtaa helposti alueiden segregoitumiseen. Se puolestaan tuo ongelmia kaikkien asukkaiden hyvinvointiin. Ihmisten tarpeista lähtevä asuntopolitiikka varmistaa, että alueilla asuu erilaisia ihmisiä, eikä niin, että sijoittaja tulee ja tekee alueen omien tuottotavoitteidensa mukaisesti, toteaa Iivonen.

Vastikään julkaistussa Helsingin kaupungin tutkimuksessa tuetusta vuokra-asuntokannasta ja asukkaiden kokemuksista todettiin, että liian yksipuolinen asukasrakenne aiheuttaa asukkaiden keskuudessa turvattomuuden tunnetta. Iivonen kaipaa tämän tyyppistä tutkimustoimintaa lisää.

– Asuntopolitiikkaa jää helposti marginaaliin, sitä pidetään itsestään selvänä asiana ja asuntokysymykset nähdään jo ratkaistuina ongelmina, koska keskimäärin asiat ovat hyvin. Meillä pitäisikin olla enemmän vaikutusten arviointia asuntopolitiikassa, jotta saataisiin paremmin esiin asuntomarkkinoilla heikommassa asemassa olevien ryhmien, kuten nuorten, ongelmat. Silloin varmistettaisiin, ettei päätöksillä heikennetä ihmisten tilannetta, pohtii Iivonen ja nostaa lopuksi vielä yhden tämän päivän haasteen, joka osaltaan vaikuttaa vahvasti asumiseen.

– Asumistuesta ollaan montaa mieltä, mutta ei sitä voida lopettaakaan, sillä monen ihmisen toimeentulo on siitä kiinni. On muistettava, että asuminen on jokaisen ihmisen perustarve ja -oikeus. Ehkä tuotantotuen lisääminen kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon voisi olla yksi keino myös asumistuen tarpeen kasvun hillitsemiseen, pohtii Iivonen.