Asumismuotojen sekoittaminen edistää oikeudenmukaisuutta
Suomessa on ehkäisty alueellista eriarvoistumista eli segregaatiota pitkään rakentamalla monimuotoista asuntokantaa. Tästä huolimatta esimerkiksi Helsingissä on 10 prosenttia asuinalueita, joissa ei ole lainkaan valtion tukemaa asuntokantaa ja yli kolmanneksella alueista ARA-asuntoja on korkeintaan 10 prosenttia.
”Sekoittamispolitiikkaa kannattaisi vähintäänkin jatkaa ja mieluusti voimistaakin. Siten tasoitetaan suuria eroja arkiseen asuinympäristöön liittyvässä koetussa hyvinvoinnissa”, toteaa maantieteen yliopistonlehtori Teemu Kemppainen Helsingin yliopistolta.
ARA-kannan sopivalle määrälle ei ole prosentuaalista raja-arvoa
Sekoittamispolitiikka on kuitenkin tarkan markan paikka ARA-vuokra-asuntokannan osalta. Kemppainen on julkaissut viime vuonna yhdessä Matti Kortteisen, Jukka Hirvosen ja Juho Kiurun kanssa tutkimuksen tuetusta vuokrakannasta ja asukkaiden kokemuksista.
Tutkimuksessa keskityttiin kysymykseen niin sanotusta kynnysarvosta, jonka idea on yksinkertainen: jotakin alkaa tapahtua vasta kun mennään jonkin kynnyksen yli. Jos esimerkiksi asukkaiden viihtyvyys alkaa heiketä huomattavasti, kun ARA-asuntokanta ylittää vaikkapa kahdenkymmenen prosentin rajan, kyseessä on kynnysarvo.
”Tutkimuksemme päätulos oli, että ARA-vuokra-asuntokannan osuus alueella määritti pitkälti alueen koetun ilmapiirin. Mitään yksiselitteistä kynnysarvoa ARA-vuokra-asuntokannalle ei kuitenkaan voitu määritellä, koska kyseessä on suhteellisen suoraviivainen jatkumo: mitä enemmän mainittua asuntokantaa on alueella, sitä yleisemmin asukkaat kohtaavat sosiaalisia häiriöitä”, kertoo Kemppainen.
”Toisaalta on myös aluekohtaista vaihtelua, joka ei liity ARA-kantaan. Olisikin jatkotutkimuksen paikka etsiä selitys sille, mitkä asiat vaikuttavat tapauskohtaisiin tuloksiin ja millä edellytyksillä runsaan ARA-kannan alueet voisivat olla viihtyisiä ja turvallisia”, Kemppainen jatkaa.
Segregaatiossa on kysymys ihmisten hyvinvoinnista
ARA-kannan oikeaa määrää alueilla on aiemmin tutkittu melko vähän, sillä aihe on arka. On haluttu välttää ihmisten syyllistämistä. Myös Kemppainen korostaa, että suuri osa ARA-asukkaista on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Turvattomuuden tunteen aiheuttaa yleensä pienen pieni valtavirran normeihin sopeutumaton osa asukkaista ja juuri heidän ongelmiinsa olisi hyvä löytää ratkaisu.
”Syyllistämisen sijaan olisi hyvä pohtia, kuinka pienen vähemmistön tila on syntynyt eli tuottaako yhteiskunta epäoikeudenmukaisilla mekanismeilla tällaisia elämänkohtaloita. Meillä Suomessa segregaatio nähdään lähinnä asuntokanta-asiana, vaikka se pitäisi nähdä myös isona arvokysymyksenä, johon kytkeytyvät mutkikkaalla tavalla suuret kysymykset vapaudesta, tasa-arvosta ja oikeuksista”, korostaa Kemppainen.
Segregaation ydinkysymys ei Kemppaisen mielestä olekaan siinä, miten tai missä ihmiset asuvat, vaan miten he voivat.
Keskeistä on yhteiskuntaan integroituminen muun muassa työllistymisen kautta.
”Pitäisi paneutua enemmän segregaation juurisyihin ja erityisesti koetun hyvinvoinnin jakautumiseen. Käytännössä se tarkoittaa arkisen hyvinvoinnin tasaamista oikeudenmukaisesti. Asumismuotojen sekoittamispolitiikka on tästä näkökulmasta katsottuna yksi osatekijä oikeudenmukaisuuden edistämisessä”, tähdentää Kemppainen.
Siisti ympäristö houkuttelee myös keskiluokkaa
Kaikkein eniten ARA-asuntokantaa on perinteisissä lähiöissä, joissa asukkaat kokevat usein miten tutun asuinympäristön omakseen. Lähiöitä kehitetään yleensä uudistuotannon kautta, mikä johtaa helposti myös ei-toivottuihin tuloksiin. Kemppaisen mielestä oikeudenmukainen lähiökehittäminen kunnioittaa asukkaiden tuttua elinmiljöötä ja antaa esimerkin Kontulasta.
”Kontulassa ollaan purkamassa kaupunkikehittämisen nimissä Suomen ehkä ikonisin lähiömiljöö eli Kontulan ostari. Siinä puututaan elämänmuotoihin, jotka ovat monille merkityksellisiä. Kun alueen hintataso uudisrakentamisen myötä nousee, monet asukkaat joutuvat muuttamaan ja katkaisemaan siteensä tuttuun elinympäristöön ja ihmisiin. Sellaisen seuraukset voidaan tietää vasta jälkeenpäin”, toteaa Kemppainen.
Lähiöiden kehittämisessä kannattaisi Kemppaisen mielestä kiinnittää huomiota myös muuhun kuin uudisrakentamisen mahdollisuuksiin.
”Kaupungin kannattaisi sijoittaa rahaa alueiden ympäristön ylläpitoon ja siisteyteen, millä vaikutetaan viihtyvyyteen ja ilmapiiriin. Samalla tuotettaisiin asukkaille tunne, ettei heitä ole vallan hylätty. Siisteydellä on erityinen merkitys, jos alueelle halutaan lisää keskiluokkaisia asukkaita. Keskiluokka vierastaa nuhjuisuutta eli ei se pelkkä asukasrakenne vaikuta näihin asioihin”, toteaa Kemppainen.