Esteettömyys luo yhdenvertaisuutta

Kun Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakalta kysyy, miksi esteetön ympäristö olisi kaikkien etu, hän aloittaa yhdenvertaisuudesta.

”Yhdenvertaisuus on sitä, että kaikilla ihmisillä on oikeus osallistua yhteiskuntaan ja saada samat mahdollisuudet elämässään. Kyse on siis ihmisoikeuksista. Esteettömyys on vain keino saavuttaa yhdenvertaisuus”, tähdentää Juvakka.

Asumiseen liittyvä esteettömyys tarkoittaa luonnollisesti asuntojen, talojen ja pihaympäristön suunnittelua ja rakentamista siten, että liikuntarajoitteisella on yhtäläinen mahdollisuus muiden asukkaiden kanssa elää normaalia elämää asuinyhteisössä. Kun yhä useampi suomalainen on ikäihminen, esteettömyyden merkitys on alettu ymmärtää paremmin, joskaan ei vielä riittävästi.

Suomalaiset ovat vasta heräämässä siihen todellisuuteen, että yhä huonokuntoisemmat ikäihmiset asuvat kotona, eikä valtio pidä samassa määrin enää huolta vanhuksista. Esteettömyyden edistäminen tulevaisuudessa kaipaisi selkeää näkökulman muutosta.

”Esteettömyyttä ei pidä katsoa vain liikuntarajoitteisten näkökulmasta, sillä muutkin hyötyvät siitä, kuten vaikka lastenrattaita käyttävät. Esteettömien ratkaisujen tekeminen asuntoihin ja kiinteistöihin on inhimillistä ja yhdenvertaista, mutta edistää myös sitä, että ihminen pystyy asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. Kyse on siis myös yhteiskunnan kannalta merkittävästä asiasta”, toteaa Juvakka.

Suomessa on hyvä tilanne sikäli, että lainsäädännöllä on saatettu esteettömyys jo kohtuullisen hyvälle tasolle, ja asennekin on parantunut vuosien saatossa. Esteettömyyttä ei enää esitetä yhtä helposti rakentamisen kustannusten suurimmaksi syyksi.

”Säädökset ja normit ovat Suomessa asiaa edistäviä, mutta vielä on paljon tehtävää. Ehkä kyse on enemmän tietämättömyydestä kuin asenteista, kun suunnitellaan esimerkiksi kapeaväyläisiä makuuhuoneita, joihin pyörätuolin kanssa on vaikea mennä tai hoitajan on vaikea toimia tilan ahtauden vuoksi. Sekin on ongelma, että isot asunnot ajetaan pieniin neliöihin, jolloin yksittäisistä huoneista voi tulla todella rajallisia. Tehokkuusajattelun rinnalle toivoisin otettavan käyttöön enemmän esteettömyyden näkökulmaa”, toteaa Juvakka, ja nostaa tässä yhteydessä esiin huolen myös asuntomarkkinoiden tulevaisuudesta.

”Jos markkinoille ei tule valtion tukemia asuntoja lisää, on sillä jossain vaiheessa vaikutusta esteettömien asuntojen saatavuuteen. Valtion tuella toteutetuissa asunnoissa on tiukemmat säännöt toteutuksessa kuin vapaarahoitteisissa asunnoissa. Jos ara-asuntoja on tulevaisuudessa vähemmän, voidaan vaarantaa yhdenvertaiset edellytykset saada koti, joka täyttää esteettömyyden kriteerit”, korostaa Juvakka.

Asuntotuotannon kehityksen vaikutukset näkyvät viiveellä, mutta asumistukileikkausten seuraukset näkyvät jo. Pienentyneet asumistuet ovat yleisillä vuokramarkkinoilla lisänneet voimakkaasti pienien ja edullisempien asuntojen kysyntää. Esteetöntä asuntoa tarvitsevalle ongelma on monisyinen.

”Tietyillä asumistukileikkauksilla saatetaan ohjata ihmisiä asuntoihin, joissa he joutuvat tyytymään esteettömyyden kannalta tarpeitaan vähempään tasoon. Toiveenamme on, että viranhaltijat käyttäisivät järkevää harkintaa, sillä seuraukset voivat olla yhteiskunnalle kalliita. Mikäli uusi asunto ei ole esteetön, asunnon muutostyöt voivat tulla kalliiksi tai ihminen joutuu hakeutumaan raskaampien palveluiden piiriin. Ja mikä hankalinta, inhimillisesti voi olla todella raskasta joutua kokemaan kohtuuttomia muutoksia”, perustelee Juvakka.

Invalidiliitto on puhunut ja tiedottanut erilaisin kampanjoin esteettömyyden puolesta jo 1960-luvulta lähtien. 2000-luvulla asia on vakiintunut yhdeksi toiminnan keskeiseksi osa-alueeksi. Paljon ovat asiat edistyneet, mutta suhtautumistapa esteettömyyteen elää ajassa. Nyt yhteiskunnassa on menossa koventuvien asenteiden aika.

”Olemme aina painottaneet, että ihmiset ovat samanarvoisia, vaikka ovat erilaisia. Puheen ja vaikuttamisen kautta on saatu esteettömyyttä lainsäädännöllä aikaan ja lisättyä ymmärrystä. Tiedon jakaminen esteettömyydestä on yhä tärkeää, sillä usein on kyse nimenomaan tiedon puutteesta, mikäli esteettömyyttä ei osata ottaa huomioon. Ihmisillä on yleensä hyvää tahtoa, mutta tiedon puute tai huomiokyvyttömyys näissä asioissa estää asiaan havahtumisen”, kertoo Juvakka, ja korostaa myös suvaitsevaisuuden merkitystä.

”Yleinen asenneilmapiiri välillä kovenee ja silloin erilaisuuden suvaitseminen vähenee, kuten nyt on tapahtunut. Yhteiskunnassa tarvittaisiin kuitenkin positiivista kiinnostusta ihmisten erilaisuutta kohtaan varsinkin nyt, kun ikärakenne on muuttumassa voimallisesti. Sitä voi jokainen harjoitella esimerkiksi omien vanhempien tai isovanhempien elämän osalta seuraamalla, kuinka tarpeet muuttuvat iän myötä. Yhteiskunnallisella tasolla toivoisin, että kun puhutaan vastuullisesta toiminnasta, ymmärrettäisiin entistä enemmän myös sosiaalisen vastuun merkitys.”

Juvakka visioi mielessään, kuinka Suomi voisi olla esteettömyyden mallimaa vuonna 2030. Tuolloin esteettömyys olisi hoidettu kuntoon kaikilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla, kaikilla aloilla ja tasoilla, ja olisimme itse jopa ylpeitä esteettömyydestä.

”Mallimaassa meillä olisi hyväksyvä suhtautuminen erilaisuuteen, mikä näkyisi ja tuntuisi pieninä tekoina kaikilla hallinnon aloilla ja ihmisten omassa käyttäytymisessä. Pohjimmiltaan kyse on suvaitsevaisuuteen liittyvistä asioista, ei niinkään rahasta. Se lähtee huomaavaisuudesta ja rohkeudesta auttaa muita ja olla autettavana. Pienillä teoilla kukin voi saada aikaan paljon, jos vaikka puitteet eivät olisikaan joiltain osin vielä kunnossa. Tosiasiahan kuitenkin on, että meillä on vielä paljon vanhaa asuntokantaa, jossa esteettömyys ei kaikilta osin toteudu”, pohtii Juvakka.