Mitä haluamme elämältä?

Yhteiskuntajärjestyksemme perustuu jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Meillä on sitä tavoitellessamme niin kiire, että emme ehdi kysyä, mihin sillä kasvulla pyrimme ja mitä haluamme elämältämme. Uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti kannustaa kaikkia pohtimaan asiaa erityisesti kuluttamisen näkökulmasta uuden suunnan löytämiseksi.

Pääset paremmin palkattuun työhön, jota varten koet, että sinun täytyy hankkia uusia vaatteita, ostaa parempi auto ja muuttaa suositulle alueelle asumaan. Kulutuksen laadun muutoksella viestit toisille, että elämässäsi on tapahtunut kehitystä ja uskot, että toiset myös osaavat tulkita viestisi, koska olemme luoneet sellaisen kulttuurin.

– Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä, joilla on halu elää merkityksellistä elämää. Haluamme myös kuulua johonkin sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Siksi haemme hyvän elämän mallia ottamalla oppia muista ihmisistä ja etsimällä toisten arvostavia katseita, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahti.

Opittu malli pitää sisällään erittäin vahvan kuluttamisen normin. Sen avulla luomme identiteettiämme ja se näkyy selkästi myös asumisessa. Koti on yksi keskeisimmistä paikoista, jossa kulttuurin sisäiset ja ulkoiset normit opitaan ja ne vaikuttavat läpi elämän.

Eteenpäin menemisen ja suorittamisen idea on iskostettu meihin syvälle. Länsimaisen ihmisen elämä on niin täynnä talouslogiikan lävistämiä asioita, ettei huomata kuinka keinosta on tullut tavoite, joka ajaa meitä noidankehään. Jahtaamme kiire kantapäillämme jatkuvaa kasvua niin raivoisasti, että olemme unohtaneet miettiä, mitä sillä kasvulla oikeasti tavoittelemme.

– Olemme aina luoneet uskomus- ja merkitysjärjestelmiä, jotka pystyvät tuomaan meidät yhteen ja antamaan selityksiä hyvälle elämälle. Luomme kysymyksillemme yhdessä vastauksia riippumatta siitä, missä ajassa eletään. Nyt elämme markkinavaltojen maailmassa, jossa ihmisen identiteetti ja heimoutuminen syntyy kuluttamisen kautta, selittää Kurenlahti.

Kuluttamisesta on siis tullut yhteinen kieli, jolla osoitetaan oma paikka yhteiskunnassa. Asiassa ei välttämättä olisi mitään pahaa, ellei tavaksemme olisi tullut ylikuluttaminen.

– Nykyinen tapamme toimia törmää planeetan kestävyyteen ja siksi meidän on uskallettava kysyä, mitä kohti olemme kasvamassa tai mihin meillä on niin kiire? Ja mistä tiedämme, että olemmeko jo perillä, kysyy Kurenlahti.

Nykyinen toimintatapamme on Kurenlahden mukaan tehnyt meistä mielikuvituksettomia. Yhdessä kehittelemämme tarina ”hyvästä elämästä” on niin vahva, että kuvittelemme toisenlaisen vaihtoehdon mahdottomaksi. Sitä ajatusta vahvistaa myös sosiaalinen paine.

Kukapa ei olisi törmännyt vähättelevään kommenttiin, jos on uskaltanut kyseenalaistaa jatkuvan kasvun ideologian ja koska emme halua olla kuulumatta joukkoon, mielummin vaikenemme, ettei meitä pidetä naiveina tai – mikä kauheinta asialinjaiselle ihmiselle – jopa idealisteina.

– Olemme sisäistäneet, että kunhan vaan nostetaan nopeutta ja tehoja, saavutamme edistyksen ja hyvinvoinnin. Mittaamme siten menestystä, vaikka kyse on kulissien parantamisesta. Sen sijaan, että nostamme vauhtia, pitäisi miettiä suuntaa. Kestävästä tulevaisuudesta kyllä puhutaan paljon, mutta vähän on keskustelua siitä, mitä on elämisen arvoinen elämä, pohtii Kurenlahti.

Harva lienee elämänsä ehtoopuolella katunut sitä, että on osannut elää elämänsä säilyttäen ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Sosiaalisesti arvokas elämä, jossa ihminen tulee kuulluksi, rakastetuksi ja jossa voi kokea iloa pitäisi nyt brändätä uudella tavalla. Voisimme ottaa oppia afrikkalaisesta ajatusmallista. Esimerkiksi Tansaniassa köyhyyden mittari ei ole niinkään rahan, vaan ihmissuhteiden niukkuus.

– Meidän pitäisi saada kiinni aineettomasta kasvusta. Ongelmana on, että hyvätkin asiat kuten välittäminen tehdään nyt kuluttamisen kautta esimerkiksi lahjojen ostamisen muodossa. Myös ihmisten yhdessä oleminen vaatii nykyään usein kuluttamista tavalla tai toisella.

– Tähän tarvittaisiin systeemitason muutos, joka lähtee isojen kysymysten esittämisestä eli sen pohdinnasta, miten voisimme saavuttaa hyvän elämän kaikille kestävällä pohjalla. Kenelläkään ei ole vastauksia, miten järjestelmä muutetaan, mutta vastauksia pitäisi etsiä yhdessä, ehdottaa Kurenlahti.

Korona nosti esiin muutoksen tekemisen vaikeusasteen. Kaikki valistuneet tahot tietävät jo, että kuluttamisen pitää laskea, mutta kun se koronan takia laski pakosta, varoiteltiin isosti siitä, ettei näin voi jatkua, vaan kuluttamisen täytyy kasvaa, että vältymme suurelta ahdingolta eli lamalta.

– Me olemme luoneet järjestelmän, jota on pakko ylläpitää, jotta se ylläpitää meitä, harmittelee Kurenlahti ja korostaa, että pelkästään yksilön harteille muutosta ei pidä jättää.

– Tarvitaan laajempaa keskustelua ja ymmärrystä siitä, että lopulta myös nykyiset voittajat häviävät, jos tuhoamme planeettamme. Ilman sitä ei kenelläkään ole elämää.

Rakenteellista muutosta tarvitaan, mutta yksittäinenkin ihminen voi tehdä omilla valinnoillaan paljon ainakin oman elämänsä muuttamiseksi. Samalla voi toimia esimerkkinä muille poikkeavasta toimintamallista. Sillä tavalla esimerkiksi vegaaniudesta on tullut yhä yleisempää ja hyväksytympää.

– Itseltään kannattaa kysyä, mitä minä elämältäni oikeasti haluan ja mikä tarjoaa kokemuksia elämän merkityksellisyydestä. Itse koetan kiinnittää huomiota siihen, kuinka valintani kytkevät minut moniin ympäristöihin eli kun käyn kaupassa, maailma värähtaa tavalla tai toisella. Koetan myös katsoa kuluttamisen yli ja miettiä tarvitsenko oikeasti jotain tavaraa vai haenko jotain muuta kuten toisten hyväksyntää, pohtii Kurenlahti ja kertoo esimerkin.

– Eräs mies hankki itselleen urheilukellon, koska koki sen avulla saavansa hyväksyntää liikuntaa harrastavassa tuttavapiirissä sen lisäksi että kellon ostamisen taustalla oli unelma kellon lupaamasta paremmasta kunnosta. Hetkellisesti mies saavuttikin sosiaalisen tavoitteensa, kunnes kello vanheni ja olisi pitänyt ostaa uusi, jotta sosiaalinen asema olisi säilynyt. Kuluttamisemme taustalta löytyy usein tällaisia taustavaikutteita, jotka on hyvä huomioida, jotta niistä voi päästää irti.

Kolmen lapsen isä käy vastuullisen kuluttamisen keskusteluja myös lasten kanssa.

– Aina se ei ole niin helppoa, kun joka puolelta tulee vaikutteita, mutta minusta tuntuu, että tämän päivän lapset ovat huomattavasti valveutuneempia ja fiksumpia näissä asioissa, kuin me olimme aikoinaan, naurahtaa Kurenlahti.

Perillä olemisen mahdollisuuttakin kannattaa pohdiskella. On täysin sallittua nauttia elämästään juuri sellaisena kuin se on ilman jatkuvaa pyrkimistä johonkin. Parhaimmillaan voi välttyä esimerkiksi liialta työn tekemiseltä, kun rahaa ei tarvitakaan välttämättömiksi kuvittelemiinsa hyödykkeisiin. Luopumalla ylikuluttajuudesta voi saada sen mitä kaipaa, jos elämä tuntuu ihan joltain muulta kuin mitä oma toive olisi.

– Ei ole helppoa saada aikaan muutosta, mutta se on mahdollista, jos vain yhteistä tahtoa löytyy. Kestävien valintojen tekemistä voitaisiin yhteiskunnassa helpottaa esimerkiksi niin, että ympäristön ja ihmisen hyvinvointia edistävät tuotteet ja elintarvikkeet olisivat edullisempia ja niiden hankkiminen helppoa. Silloin ratkaisuksi asettuminen voisi olla valintana ensisijainen eikä se marginaalisempi vaihtoehto, korostaa Kurenlahti.

Kurenlahti on vastikään kirjoittanut professori Arto O. Salosen ja valokuvataiteilija Ari Jaaksin kanssa kirjan Rakkautta ja valoa – Tie hyvään tulevaisuuteen. Kirja käsittelee sitä, mihin tilanteeseen ihmiskunta on tullut, miten suorituskeskeisyydestä päästäisiin merkityskeskeisyyteen ja määrällisten mittareiden käyttämisestä laadullisten tekijöiden etsimiseen.

– Kun elämän päämääräänä on jatkuvan elintason nousu, siitä tulee suoritus, jonka onnistumista mitataan numeroilla. Siitä seuraa helposti riittämättömyys, merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus ja ilmiset kokevat tuollaiset tunteet yleensä hirveän uhkaaviksi tekijöiksi, toteaa Kurenlahti, joka on kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen.

– Toivo on siinä, että nykyinenkin elämänmeno on ihmisten sopimia asioita ja korona-aika on opettanut, että ihmiset pystyvät toimimaan nopeastikin, jos niin haluavat. Toivon myös, että korona-ajan pysähdys ja opetukset eivät unohtuisi vaan voisimme jatkaa tavalla tai toisella elämäntyyliä, joka ei perustu jatkuvaan kiireeseen ja ylikuluttamiseen, toteaa Kurenlahti.