Talonrakentaminen pitäisi keksiä uudelleen
Lahden kaupungin rakennustarkastaja, kestävän rakennetun ympäristön asiantuntija ja hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen aikaisempi johtaja Juhani Pirinen on turhautunut. Rakentamisen kulttuuri on jymähtänyt 70-luvulle ja paikalliseksi nyhväämiseksi, vaikka ilmastonmuutos vaatisi rivakoita toimia myös rakennusalalla.
”Olen jo pitkään hämmästellyt, miksei rakenneta taloja, jotka sitovat hiiltä, vaikka meillä olisi siihen sopivaa materiaalia maa täynnä. Ilmastonmuutosnäkökulma ei ulotu vielä rakentamisen kulttuuriin, koska tavoitellaan vain lyhytnäköisiä voittoja, mikä on ristiriidassa kestävän rakentamisen kanssa”, lataa Pirinen ja kritisoi nykyistä jäykkää ja mielikuvituksetonta tapaa tehdä kerrostaloja.
”Nyt tehdään muun muassa kaikki huoneistojen sisäiset seinätkin betonista, eikä pohjaratkaisua pysty muuttamaan mitenkään eli käyttötarkoitusta ei voida muuttaa. 60–70-lukujen taitteessa kehitettiin sandwich-elementit ja ontelolaatat, eikä sen jälkeen ole tapahtunut mitään kehitystä. Ei varmasti kuitenkaan ole niin, että ollaan jo keksitty paras mahdollinen tapa tehdä kerrostaloja”, pohtii Pirinen.
Maailman markkinarako on jäänyt täyttämättä
Kestävä rakennettu ympäristö tarkoittaa tänä päivänä ennen kaikkea ilmastollista kestävyyttä, vähähiilisyyttä. Vanhempi määritelmä tarkoittaa, että rakennus säilyy käytössä pitkään.
”Minulle kestävyys tarkoittaa sekä ilmastollista että ajallista näkökulmaa. Mutta kun tavoitellaan nopeita voittoja, rakennuksista tehdään huonoja, vaikkei tehdäkään mitään lainvastaista”, toteaa Pirinen ja harmittelee, että lyhytnäköisyydessä jätetään hyvä markkinarako täyttämättä.
Mitä kestävämmin rakennus tehdään, sitä vähemmän se vie käyttönsä aikana luonnonvaroja eli hyvä tekeminen on lähes aina myös elinkaaritaloudellisesti edullista.
Maailmalla on Pirisen mukaan selkeä tarve uudenlaiselle, ympäristöystävällisen rakentamisen kulttuurille. Laajemmilla markkinoilla voitaisiin myös innovoida suuremmin kuin oman maan pienessä piirissä.
”Meillä on juuri sitä osaamista mitä tarvitaan ilmastokriisin torjumiseksi, muun muassa energiatehokkaita ilmanvaihtolaitteita, geolämpöpumppuja, lämmöneristämisosaamista, hyviä ikkunoita ja ovia sekä puurakentamista”, luettelee Pirinen.
Raha saattaisi toimia lainsäädäntöä tehokkaammin
Pirinen haluaisi rakennettavan muun muassa 0-energiataloja ja rakennuksia, jotka tuottavat oman energiansa. Niitä on syntynyt lähinnä pilottihankkeiden tuotoksina. Myös puurakentamista pitäisi Pirisen mielestä lisätä reippaasti, sillä materiaalina puu sitoo hiilidioksidia rakennuksiin. Kaikkea tätä ympäristöministeriö on viime vuosina edistänytkin lainsäädännön ja ohjelmiensa keinoin, mutta enemmänkin olisi tehtävissä.
Lainsäädännöllä voidaan edistää asiaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta valtiolla olisi muitakin, jopa tehokkaampia ohjauskeinoja edistää vihreää siirtymää rakentamisessa.
”Vihreän siirtymän hitaus johtuu pääasiassa siitä, että fossiilinen energia on ollut ja on vain niin halpaa. Eli fossiilisesti tuotettua sähköä pitäisi verottaa ja puhdasta tuotantoa tukea. Myös arvonlisäveron kautta voitaisiin vaikuttaa. Jos esimerkiksi aurinkopaneelit saisi ilman veroa, niitä olisi varmasti joka talon katolla, ja sama koskee maalämpöpumppuja. Kiteytetysti sanottuna, yhteiskunnan kannattaisi käyttää rahaa enemmän ohjauskeinona myös vihreässä siirtymässä”, linjaa Pirinen.
Tilaajalla on mahdollisuus vaikuttaa jo nyt
Pirinen korostaa myös tilaajan merkitystä rakennushankkeen ohjaamisessa kestävämpään suuntaan. Tilaajan pitäisi varmistaa, että rakennuksen vähähiilinen energiantuotanto määritellään jo rakennushankkeen alussa ja että etsitään ilmasto- ja energianäkökulmasta optimaaliset elinkaariratkaisut.
”Jos rakennukseen halutaan vaikkapa omaa aurinkovoimaa tai geoenergiaa, niin sen määrä pitää päättää ennen arkkitehtisuunnittelua. Näin annetaan suunnittelijoille oikeat reunaehdot heti alkuun toisin kuin nyt, kun rakennus suunnitellaan ensin ja sitten katsotaan, miten rakennus saataisiin sähköistettyä ja lämmitettyä mahdollisimman edullisesti”, toteaa Pirinen.
Korjaustoiminta kunniaan
Pirinen haluaisi myös, että rakennuksen elinkaari määriteltäisiin uudelleen. Sen tulisi olla satoja vuosia, mikä tarkoittaa muun muassa korjaustoimien ja käyttötarkoituksen muutosten sisällyttämistä rakennusten elinkaareen jo suunnitteluvaiheessa.
Nykylainsäädännön filosofia on, että rakennus suunnitellaan joko 50 tai 100 vuotta kestäväksi, ja elinkaari alkaa rakentamisesta ja loppuu purkamiseen. 70-luvulla rakennuksen elinkaareksi määriteltiin jopa vain 30 vuotta, ja siksi tuon aikakauden taloja on nyt purkukauhan alla kaikkialla.
Jotta rakennukset suunniteltaisiin lähtökohtaisesti kestämään vuosisatoja, pitäisi lainsäädännön filosofian lähteä siitä ajatuksesta, että rakennus elää käytön ja korjaamisen syklissä – vaikka ikuisesti!
”Kuntotutkimus ja korjaustoiminta pitää ottaa olennaiseksi osaksi rakennuksen elinkaarta, ja rakennukset suunnitella alun perinkin niin, että ne ovat korjattavissa ilman mittavia purkutoimenpiteitä. Se helpottaisi myös käyttötarkoituksen muutostilanteita sen lisäksi, että kosteusvauriot olisivat helpommin korjattavissa ilman massiivista piikkausta”, kertoo Pirinen, joka antaa tänä keväänä uudistuneelle rakennuslaille pisteet nimenomaan ilmastokysymysten edistämisessä.
”Laki tuo tullessaan pakolliset ilmastoselvitykset ja materiaaliselosteet, mikä lisää asian tietoisuutta ja sitä kautta tuo uusia ratkaisuja. Kestävyysnäkökulmasta laki tuo varmasti positiivisia ratkaisuja tullessaan, vaikka monissa muissa asioissa se tuleekin tuomaan myös haasteita tullessaan.”
Allianssimalli kehittää rakentamista
Pirinen arvioi, että kestävän rakentamisen kehittymisen esteenä on myös se, että nyt tehdään yksittäisiä rakennuksia, jolloin prosessioppiminen jää vähäiseksi. Enää ei tehdä 70-luvun malliin laajaa aluerakentamista, jossa samaa talotyyppiä päästiin harjoittelemaan useaan kertaan ja täten hiomaan rakennustapa kannattavaksi. Myös julkisten hankintojen kilpailutuslainsäädännön kankeus voi estää samojen toteuttajien käyttämisen.
Korjausrakentamisessa prosessioppimisen edut näyttäytyvät allianssimallissa.
”Allianssimalli on mielestäni tällä hetkellä ainoa toimiva malli, jossa pystytään kehittämään rakentamista”, toteaa Pirinen.