Yhteisöllisyys luo hyvän asumisen edellytykset

Asuminen on paljon muutakin kuin asunto. Se on parhaimmillaan tunnetila, joka saa ihmisen viihtymään ja tuntemaan kuuluvansa johonkin. Asuntosäätiön asumisoikeusasunnoissa asuvat Kirsti Temmes ja Pentti Pönkkö korostavat yhteisöllisyyden olevan avainasemassa tuon tunnetilan syntymiseen, ja sen merkitys korostuu ikääntymisen myötä.

Pohdimme Kirsti Temmeksen ja Pentti Pönkön kanssa Helsingin Kruunuvuorenrannassa Taubenkuja 4:n kerhohuoneella seniori-ikäisten asumistarpeita. Suomi ikääntyy niin, että vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on jo 26 prosenttia asukkaista.

Todennäköisesti myös senioreiden asumistarpeet jatkavat muuttumistaan. Esimerkiksi omistusasumisen valta-asema kyseenalaistetaan jo nyt, mikä näkyy myös asumisoikeusasuntojen kysynnässä. Asuntosäätiöllä on omistuksessaan yli 16 500 asokotia 31 paikkakunnalla.

Asumisoikeusasunto sopii moniin erilaisiin elämäntilanteisiin. Nykyisin on jo todella paljon Kirstin ja Pentin kaltaisia asukkaita, jotka luopuvat omistusasunnosta hankkiakseen asumisoikeusasunnon. Tämä on mahdollista yli 55-vuotiaille, koska heitä eivät koske varallisuusrajat.

Kirsti ja Pentti muuttivat Asuntosäätiön upouuteen asumisoikeustaloon puolitoista vuotta sitten. Kirsti asuu kaksiossaan yksin ja Pentti vaimonsa Annelin kanssa kolmiossa. Vaikka molemmat muuttivat edellistä asuntoa pienempään, tilaa koetaan olevan riittävästi.

– Kunhan kirjat sain mukaan. Jotenkin elämä kääntyy iän myötä meditatiivisesti sisäänpäin niin, ettei tilaa tarvitse enää niin paljon, mutta yksiöön en olisi silti ollut valmis lähtemään. Se olisi henkisesti liian rajoittavaa.

Molemmat halusivat ehdottomasti uuteen asuntoon, jotta välttyvät peruskorjausremonttien vaivalta.

– Ei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta saada Helsingistä riittävän kokoista uutta omistusasuntoa Lahdesta myymäni asunnon hinnalla, toteaa Kirsti, joka halusi päästä asumaan samaan kaupunkiin tyttären perheen kanssa.  

Myös Pentin muuton takana oli pääkaupunkiseudulla asuva jälkikasvu. Asuntosäätiön asokodin valintaan vaikutti hänelläkin taloudelliset tekijät.

– Ei tällä iällä ole järkeä investoida omistusasuntoon, kun ei tarvitse omillaan pärjääville lapsillekaan säästää. Koimme asumisoikeusasunnon erinomaiseksi vuokra- ja omistusasumisen välimalliksi, toteaa Pentti.

Tärkeää on myös esteettömyys, jotta tutusta yhteisöstä ei tarvitse muuttaa pois iän mukanaan tuomien vaivojen myötä.

– Ei se riitä, että on kiva kämppä ja toimiva talo vaan pitää voida tuntea viihtyvänsä ja siihen vaikuttavat monet asiat kuten yhteisöllisyys, joka on auttanut minua sopeutumaan kokonaisvaltaisesti tähän uuteen asuintaloon, korostaa Pentti ja kehuu lenkkisaunailtoja tutustumisen edesauttajana.

– Ennen koronapaholaisen tulemista pääsin onneksi tutustumaan saunassa talon ihmisiin. On ollut mukava oppia tuntemaan naapureita ja huomata, että yllättäen on löytynyt lähipiiristä yhteisiä taustoja, kuten esimerkiksi sama reserviupseerivuosikurssi, naurahtaa Pentti.

Karjalaistaustaiselle puheliaalle Kirstille yhteisöllisyys on äidinmaidossa perittyä ja rikkaan elämän edellytys. Myös Pentillä on lapsuuden kokemuksia kyläyhteisön toiminnasta, jossa vilja puitiin yhteisillä puimureilla ja naapuriin piipahdettiin päivittäin, välillä lämpimäisten kanssa. Menneen maailman touhuja, mutta perustaltaan ihan samoja kuin mitä ihminen kaipaa ja tarvitsee tänäkin päivänä, yhteyttä toisiin ihmisiin.

– Hyvään asumiseen kuuluu ehdottomasti sosiaalinen vuorovaikutus ja se, että talossa asuu eri-ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. Tänne on sattunut paljon saman henkisiä ja samalla huumorintajulla varustettuja ihmisiä, joiden myötä olen nuortunut monta vuotta, kertoo Kirsti, joka on löytänyt talosta uusia ystäviä ja houkutellut naapureita mukaan asukastoimikuntaan.

Vai onko kyse sittenkään vain sattumasta, että juuri Taubenkujan taloon olisi muuttanut paljon saman henkisiä. Vai olisiko kyse siitä, että Kirstin ja Pentin kaltaiset, yhteisöllisyyttä arvostavat ihmiset ovat levittäneet omalla esimerkillään vuorovaikutuksen ilosanomaa ympärilleen.

Joka tapauksessa taloon on syntynyt lyhyessä ajassa kulttuuri, jossa naapurista käydään lainaamassa leivinpaperia tai viedään ylimääräiset joulusuklaat syötäväksi. Naapureiden kanssa vaihdetaan myös avaimia, jotta tarpeen tullen apu on lähellä. Pihalla myös jutellaan ohikulkijoiden kanssa ja tehdään oma-aloitteisesti pihatöitä.

Eikä yhteisöllisyyttä rajata Taubenkujalla omaan taloon vaan kontaktia on lähdetty hakemaan myös naapuritaloista. Viime vuonna talossa pidettiin korona-arjen katkaisemiseksi pihasoittotapahtuma, jossa trubaduuriasukas ilahdutti esiintymisellään sekä oman että naapuritalon asukkaita.

– Ei yhteisöllisyyttä voi rakentaa tietenkään pelkästään naapureiden varaan, mutta kyllä omasta asuinyhteisöstä voi saada ikään kuin perheen. Se helpottaisi monen ihmisen tilannetta, jos läheiset asuvat kaukana tai ovat muuten poissa kuvioista, pohtii Kirsti, jolle itselleen yhteisöllisyydessä on kyse nimenomaan kuulumisesta johonkin porukkaan.

– Varsinkin tällaiselle juttelevaiselle ihmiselle on tärkeää kokea tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi. Toki annan itsellenikin pisteitä siitä, että olen aloitteellinen toisten ihmisten suuntaan. Samalla teen myös töitä sen eteen, että täällä olisi juttelevaisia ihmisiä sittenkin, kun minä tulen vanhaksi. Aion nimittäin asua täällä lopun elämääni, naurahtaa Kirsti.

Yhteisöllisyyttä pystyy luomaan asuinyhteisöön monella tavalla, mutta yksi perusasia on Kirstin ja Pentin mielestä hyvä olla kunnossa. Kaikki lähtee nimittäin tervehtimisestä. Asiaa vahvistaa myös tutkimukset, joiden mukaan tervehtiminen on hyvinvointimme perusta, joka vahvistaa yhteisön näkymättömiä siteitä.

– Olen monesti ilahtunut siitä, kuinka yleistä tervehtiminen on tällä alueella. Se luo pohjaa sille, että syntyy luontainen halu tehdä yhteisen asian eteen töitä ja halu tarttua yhdessä myös mahdollisiin ongelmiin, toteaa Pentti.

Kirsti korostaa myös yhteisöllisyyden tietoisen rakentamisen merkitystä.

– Se on jotain, mikä ei ole valmiina, vaan se täytyy rakentaa yhdessä vapaaehtoisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen pohjalle. Meidän talossa on onneksi lähdetty rakentamaan sellaista yhteisöä, jossa voi tukeutua toisiin ihmisiin ja tuntea olonsa turvalliseksi. Uskon, että tällaisessa yhteisössä on hyvä myös vanheta.

Yhteisöllisyyden rakentamiseen on talossa otettu käyttöön perinteiset asukastoiminnan keinot, kuten talkoot, mutta myös uusia tapoja.

– Talolle on luotu omat Facebook-sivut, joita minäkin olen oppinut käyttämään. Kun ihmiset saavat vaikka vain tykätä kuvista, he kokevat pääsevänsä mukaan. Sekin on tärkeää, sillä aina ei elämäntilanne salli fyysistä osallistumista. Itsekin muistan, kuinka työuran aikana en jaksanut lähteä mukaan talkoisiin, vaikka ymmärsinkin niiden elämää rikastuttavan merkityksen. Nyt on elämäntilanteeni toinen, iloitsee Kirsti.

Asuntosäätiön tehtävänä Kirsti ja Pentti näkevät lähinnä toiminnan mahdollistajan roolin. Ylhäältä päin ei yhteisöllisyyttä voi luoda.

– Kyllä se on sisäsyntyinen asia, joka lähtee asukkaista, mutta Asuntosäätiö voi kannustaa siihen monin keinoin, korostaa asian tärkeyttä ja antaa taloudelliset raamit, toteaa Pentti.

– Ja tärkeää on myös se, että Asuntosäätiön puolelta toimintatapaan kuuluu käynnistää uudessa talossa asukastoiminta. Sillä tavalla ulkoapäin tuleva asia voi olla yhteisöllisyyden liikkeelle laittava sytyke, korostaa Kirsti.

Asialla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus. Hyvinvoiva asukas on myös hyvinvoiva kansalainen.

– Yhteiskunnalla on yhteisöllisyyden kehittymisessä valtava mahdollisuus ja merkitys ja sitä työtä tehdäänkin paljon esimerkiksi kulttuurin ja liikunnan puolella. Korona-aikana yhteisöllisyyden arvo on varmasti huomattu selvemmin, kun sitä synnyttävät ja ylläpitävät toiminnot puuttuvat, toteaa Pentti, joka on tehnyt työuransakin virkamiehenä ko. asioiden parissa.