Ympäristö on sivistyksen mittari

Kotkan Sapokan vesipuistolla ja Asuntosäätiön ensimmäisellä hankkeella Tapiolalla on muutakin yhteistä kuin vain kaunis ja vehreä kaupunkimiljöö. Molempien rakentamiseen tarvittiin sinnikkyyttä, luovuutta ja periksi antamattomuutta. Sapokan vesipuiston isän Heikki Laaksosen mukaan ymmärrys viherympäristön merkityksestä kertoo elintason ja sivistyksen tasosta.

Sodanjälkeinen Suomi sinnitteli pitkään toimeentulon parissa ja ympäristön kohentaminen koettiin lähinnä turhakkeeksi. Siihen nähden Heikki Laaksonen pitää Asuntosäätiön puutarhakaupunki-idean toteutusta 50-luvulla merkittävänä saavutuksena. Vielä 80-luvullakin, Sapokan hanketta viriteltäessä, viherympäristön arvostus oli lapsenkengissä ja asenteet sen mukaisia. 

– Kolme vuotta minulla meni puhuessa kaupungin päättäjiä Sapokan taakse. Sain rahoituksen hankkeelle siksi, että tekninen johtaja kyllästyi jatkuvaan jauhamiseeni ja esitti päättäjille myönnettäväksi rahaa hankkeelle. Yllättäen se myös annettiin ja pääsimme vuonna 1990 aloittamaan työt, kertoo vastikään Kotkan kaupunginpuutarhurin toimesta eläköitynyt Laaksonen.

– Saimme rahoituksen neljäksi vuodeksi, mutta muun muassa 90-luvun alun laman takia rahoitus meinasi katketa alkuunsa. Onneksi olimme jo saaneet alueen kaivuutöillä niin karmean näköiseksi, että pakkohan se oli kaupunkilaisten mielestä kuntoon saada, naurahtaa Laaksonen.

Sinnikkyys palkittiin monin tavoin

Tarinaan liittyy todella monta mutkaa ja herkullista yksityiskohtaa, mutta lopussa kuitenkin kiitos seisoi samalla tavalla kuin Tapiolan kohdalla aikoinaan. Alue alkoi rakentuessaan saada mainetta ja kunniaa, mikä käänsi vastustajienkin ymmärryksen paremmalle tolalle.

– Sapokka sai ensimmäisen palkintonsa vuonna 1992. Olihan se kotkalaisille hämmentävää, että muualta tullaan kiittämään ja antamaan tunnustusta. Palkintojen jälkeen oli helppo saada rahaa muihinkin erikoispuistoihimme ja keskustelu kääntyi niin, että puistot pitäisi saada nopeammin valmiiksi, muistelee Laaksonen, joka pitää kuitenkin hyvänä asiana sitä, että projekti vaati aikaa toteutuakseen.

– Oli aikaa harkita, kun ei voinut tehdä nopeasti. Ja kun kaikesta oli pulaa, toteutimme jo 35 vuotta sitten nykyään niin trendikästä kierrätystä. Puistossa on käytetty kiveyksinä kotkalaista katukiveä 20-luvulta, hyödynnetty puna-armeijan tuhoamien puutalojen sokkelikiviä ja löytyypä täältä myös paperiteollisuuden pyöreä murskakivikin. Vesiputouskaan ei ole pelkkä visuaalinen elementti, vaan sitä on käytetty lahden puhdistamiseen.

Luonto ja rakennettu ympäristö limittäin

Puistossa on hyödynnetty paljon myös luonnonkiviä ja perusajatuksena on ollut, että luonnonmetsä ja rakennettu tila limittyvät harmonisesti keskenään.

– Luonto ja rakennettu ympäristö pitäisi aina saada yhteen. Usein tehdään virhe, että niiden välillä on veitsellä leikattu raja. Täällä valopylväätkin ovat ennen kaikkea köynnöstelineitä, kertoo Laaksonen.

Samalla tavalla Asuntosäätiö halusi Tapiolan rakentamisessa huomioida ympäröivän luonnon. Säätiön johto kävi jopa itse paikan päällä varmistamassa, että rakentajat eivät kaada puita turhaan pelkästään helpottaakseen rakentamista. Myös arkkitehtuuri haluttiin tehdä mahdollisuuksien mukaan ympäristön ehdoilla ja se huomioiden.

Sapokan ja Tapiolan yhteys on noteerattu viheralalla. Eräs alan vaikuttaja piti kerran suomalaisesta viherympäristösuunnittelusta esitelmän, jossa hän hyppäsi suoraan Tapiolasta Sapokkaan. Välille ei löytynyt muita esimerkkejä.

Suunnittelu kävijöiden ehdoilla

Sapokassa on lukuisia kasvilajeja ja niiden tunnistaminen on tehty helpoksi nimilapuin. Samoin liikkuminen, esteettömyydestä on pidetty hyvää huolta.

– Ilahdun aina, kun näen invataksin tuovan tänne kävijöitä. Täällä on toki paljon portaita, eikä esteettömyyttä voida ihan kaikkiin kohtiin turvata, koska muuten tulisi tylsän näköistä miljöötä, mutta moneen paikkaan silti pääsee.

Laaksonen on kaiken kaikkiaan elämäntyöhönsä erittäin tyytyväinen.

– Aikoinaan tehdystä yleissuunnitelmasta on toteutunut kaikki olennainen, enkä näe, mitä olisi voitu tehdä toisinkaan. Yhteistyössä olemme tätä puisto-osaston kanssa hioneet kuntoon ja nykyään tämä on kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä, toteaa Laaksonen, joka haastattelun aikana saa tervehtiä monia vastaantulijoita tuttavallisesti. Eräskin rouva huikkasi ohi mennessään, että eikö mestari osaa laiskotella.

Jokaisessa kaupungissa pitäisi olla oma Sapokkansa

Laaksonen työskenteli 80-luvulla ennen kotikaupunkiinsa Kotkaan paluuta Norjassa ja Yhdysvalloissa, jossa hän myös opiskeli maisema-arkkitehtuuria. Oppivuodet toivat vahvan näkemyksen, että kaupungin keskeisiä paikkoja ei kannata jättää hyödyntämättä kaupunkilaisten iloksi.

– Minun mielestäni jokaisessa kaupungissa pitäisi olla yksi tai useampi kohde, jota voi rinta rottingilla esitellä ystävilleen ja sukulaisilleen. Tällaiset kohteet muuttavat käsitystä kaupungista ja luovat vetovoimaa. Sapokasta on tullut erittäin suosittu matkailukohde, johon käydään tutustumassa kauempaakin, kertoo Laaksonen, joka ennen koronaa esitteli kättensä jälkiä vuosittain kymmenille ammattilaisryhmille.

Uudet asuinalueet saavat kiitosta

Viherympäristön arvostus on noussut koko ajan elintason nousun myötä. Laaksonen uskoo suuntauksen vain jatkuvan ja toivoo laajentuvan asuinalueista myös yritysten keinoksi viestittää positiivista asioita jo ennen oven avaamista.

– Viherympäristön arvostus tulee varmasti jatkumaan tulevaisuudessa ja hyvä niin, sillä sen merkityksen ymmärtäminen on mielestäni myös sivistyksen mittari. On hienoa, että yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös asuinalueiden ympäristöihin, ja uudet alueet ovat meilläkin jo hyvällä länsimaisella tasolla, toteaa Laaksonen, jonka oma innostus alaan lähti aikoinaan Avotakka-lehdestä.

– Vanhemmilleni tuli Avotakka-lehti ja luin siitä Lahden kaupunginpuutarhuri Arvo Toivolan haastattelun. Siitä nousi idea, että tämä ala voisi olla minulle sopiva, kertoo Laaksonen, josta ihan alun perin piti tulla arkkitehti, mutta koulun opinto-ohjaaja antoi väärää tietoa, eikä mies hakeutunut sille tiellä.

– Ehkä siinä kävi tuuri, sillä kun olen työskennellyt arkkitehtien kanssa, olen todennut, että viherala on varmasti ollut minulle vapaampi sarka toteuttaa omia näkemyksiäni, naurahtaa Laaksonen ja suomalainen viherala ja kaikki Kotkan puistoissa vierailleet taatusti kiittävät tuon sattumuksen seuraamuksia.