Siirry sisältöön

Kangasala, Mossin puistokatu 26 F 20, 88 m2, 4H+KT

Kangasala , Lamminrahka
Mossin puistokatu 26 F 20 88 m2, 4H+KT

Tämä ainutlaatuinen ja valoisa neljän huoneen asunto odottaa ensimmäisiä asukkaitaan! Ylimmän kerroksen neljän huoneen ja avokeittiön asunto länsi-etelä-kulmassa. Iso, olohuoneen ja keittiön yhdistävä tila, jossa keittiönkaapit ja tasot asettuvat kauniisti pohjoisseinälle ja valoa tulvii etelään avautuvista ikkunoista. Tilaan mahtuu helposti isompikin ruokaryhmä sekä sohvaryhmä oleskeluun. Siitä on kulku lasitetulle eteläparvekkeelle. Lisäksi tilassa on kaunis lapeikkuna tuoden loft-tunnelmaa. Neliöihin on laskettu vain yli 160-senttinen tila, joten asunto on hieman todellisia neliöitään suurempi. Asunnossa on kolme makuuhuonetta, joista kaksi asunnon toisessa ja yksi asunnon toisessa päässä omassa rauhassaan. Myös makuuhuoneissa on tunnelmalliset lapeikkunat sekä alle 160-senttistä tilaa, johon voi sijoittaa esimerkiksi lemmikin pedin, lipaston tai lasten leikkinurkkauksen. Keskimmäisessä makuuhuoneessa on lapeikkunan sijaan ranskalainen parveke, jonka pariovet avaamalla on esimerkiksi kätevä tuulettaa tai nauttia kesäpäivän tunnelmasta. Yhden makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. Asunnossa on kylpyhuone ja erillinen wc-tila, jolloin arki pyörii helpommin isommankin perheen kesken. Arvioitu valmistuminen helmikuussa 2025. Vakuusmaksu on ainoastaan 250 euroa ja lemmikit ovat tervetulleita. Ota yhteyttä: Laura Jaakkola, laura.jaakkola@asuntosaatio.fi, p. 020 161 2236.

Tietoa kohteesta

Pääset tutustumaan kohteeseen nyt paikan päälle. esittelemme C-rapun malliasuntoa osoitteessa Mossin puistokatu 26, käynti sisäpihan kautta C-rappuun: Esittely 12.1.su 13-15 Mossin Puistokadun uudet kodit valmistuvat helmikuussa – tervetuloa tutustumaan! Voit myös sopia yksityisesittelystä: tarja.seeslahti@asuntosaatio.fi, p. 020 161 2421. Kohteeseen kuuluu A-B-raput käsittävä 4-kerroksinen talo ja C-F-raput käsittävä 5-kerroksinen talo, jonka keskellä on 3-kerroksiset town house -asunnot etelään avautuvine kattoterasseineen ja omine sisäänkäynteineen. Molempien rakennusten ylimpien kerroksen asunnoissa on tunnelmalliset lapeikkunat ja viistettyä kattopintaa. Neliöihin on laskettu vain yli 160-senttinen tila, joten ylimmät asunnot ovat hieman todellisia neliöitään suuremmat. A-B-rappujen kadun puoleisella sivulla on ranskalaisia parvekkeita, muihin suuntiin olevat parvekkeet ovat lasitettuja parvekkeita. Osassa alimman kerroksen asuntoja on oma terassi, johon tulevien istutusten lisäksi suojaa tuo ylemmän kerroksen katoksena toimiva parveke. Raput C-F rajautuvat pohjoisessa Kyläpuunaukioon ja vehreään metsään. Niiden eteläpuolelle jää A-B-rappujen muodostama J:n mallinen rakennus. Talojen väliin jää suojaisa sisäpiha, johon tulee istutuksia ja korttelitupa, jossa on kerhotila, kaksi saunaa, pesutupa ja kuivaushuoneita. Suojaisalla sisäpihalla sijaitsevaan talosaunaan pääset kipaisemaan vaikka kylpytakissa! Kovimmille saunojille on tarjolla myös omalla saunalla varustettuja asuntoja. Kohteella on valmiina omat lämpötolpalliset autopaikat ja myöhemmin valmistuu parkkihalli. Autopaikka luvataan yli 70 m2 asunnoille (yht. 20 asuntoa) sekä 17 ensimmäiselle pienempien asuntojen varaajalle. Loput 10 autopaikkaa arvotaan halukkaiden asunnon varaajien kesken. Lisäksi alueella on asukkaille asukaspysäköintimahdollisuus. Lamminrahkan uusi koulu sijaitsee Mossin Puistokadun toisella puolella kohteesta luoteeseen. Isot päivittäistavarakaupat ovat lyhyen ajomatkan päässä. Luonnonläheiset ulkoilu- ja latureitit avautuvat vain muutaman askeleen päässä kotiovelta. Liikuntapuiston tekonurmikenttä, monitoimiareena, padel-kenttä, ulkokuntosali ja luistelukenttä houkuttelevat nauttimaan monipuolisesta liikunnasta kaikkina vuodenaikoina. Alueelle on tulossa myös koirametsä.

Asunnon tiedot

Asuinkustannukset

Hinnat ovat toistaiseksi arvioita.

  • Luovutushinta 49380,85€
    • Alkuperäinen asumisoikeusmaksu 49380,85€
  • Käyttövastike 1234,32€
    • Perusvastike 1006,1€
    • Hoitovastike 228,22€
  • Käyttövastike 1.1. alkaen 1234,32€
    • Perusvastike
      1.1. alkaen
      1006,1€
    • Hoitovastike
      1.1. alkaen
      228,22€
  • Vakuusmaksu
    250€
  • Vesimaksuennakko/hlö/kk
    25€
  • Autopaikkamaksut
    • Autopaikkamaksu 1 20,00€
    • Autohallimaksu 1 50,00€
  • Saunamaksu
    20,00€

Perustiedot asunnosta

  • Talotyyppi
    Kerrostalo
  • Energialuokka
    B2018
  • Huoneistotyyppi
    4H+KT
  • Pinta-ala
    88.00 m²
  • Kerros
    5
  • Parveke
    1
  • Oma sauna
    Ei
  • Erillinen wc
    Kyllä
  • Hissi
    Kyllä
  • Arvioitu valmistumisaika
    28.02.2025
  • Kunto
    Erinomainen
  • Lemmikit
    Sallittu

Lisätietoja

Tupakointi asunnoissamme

Kaikki uudet asuinkiinteistömme ovat olleet jo pitkään täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Muutumme vähitellen savuttomiksi kaikkien asuntojemme osalta: uusien asukkaiden sopimukset ovat kieltäneet tupakoinnin huoneistoissa ja parvekkeilla 1.1.2021 alkaen. Kiinteistö ei ole välttämättä savuton muiden huoneistojen osalta, koska niissä voi olla vanhoja sopimuksia, joissa ei ole tupakointikieltoa.

Rakennuksen tiedot

  • Asumismuoto Asokoti
  • Asuntoja 82
  • Asuinrakennuksia 2
  • Käyttövastike / kk / jm² 13,9€
  • Keskimääräinen asumisoikeusmaksu / jm² 556,09€
  • Porrashuoneet 4
  • Hissit 4
  • Energialuokka B2018
  • Lämmitysmuoto Kauko
  • Autopaikat 47
  • Talosauna 2
  • Pyykkitupa Kyllä
  • Kuivaushuone Kyllä
  • Antennijärjestelmä Kaapeli
  • Kattomateriaali Pelti
  • Runkomateriaali Betoni
  • Lemmikit Sallittu

Kaavoitusviranomainen

Kangasalan kaupunki

Huoneistot ja pohjakuvat: Mossin puistokatu 26, Kerrostalo

Lisää hakemukselle kaikki haluamasi asuntotyypit. Mahdollisuutesi asunnon saamiseksi paranevat, kun voimme tarjota sinulle kaikkia valitsemasi asuntotyypin asuntoja, jotka mahdollisesti vapautuvat myöhemmin tästä kohteesta. Olet automaattisesti näiden asuntotyyppien hakuprosessissa.

Yksiöt

29 - 35.5m2

Näytä kaikki
Mossin puistokatu 26 F 14

1h+kt

Kerrostalo

4/5

30.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 9

1h+kt

Kerrostalo

3/5

30.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 4

1h+kt

Kerrostalo

2/5

30.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 14

1h+kt+alk

Kerrostalo

4/4

29m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 10

1h+kt+alk

Kerrostalo

2/4

29m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 18

1h+kt+alk

Kerrostalo

3/4

29m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 10

1h+kt+alk

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 6

1h+kt+alk

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 5

1h+kt+alk

Kerrostalo

2/5

32.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 13

1h+kt+alk

Kerrostalo

4/5

32.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 2

1h+kt+alk

Kerrostalo

1/5

32.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 9

1h+kt+alk

Kerrostalo

3/5

32.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 1

1h+kt+alk

Kerrostalo

1/4

34.5m2

Mossin puistokatu 26 A 4

1h+kt+alk

Kerrostalo

1/4

35.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Kaksiot

37.5 - 59m2

Näytä kaikki
Mossin puistokatu 26 A 3

2h+k

Kerrostalo

1/4

59m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 14

2h+kt

Kerrostalo

2/4

37.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 28

2h+kt

Kerrostalo

4/4

37.5m2

Mossin puistokatu 26 A 22

2h+kt

Kerrostalo

3/4

37.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 2

2h+kt

Kerrostalo

1/5

41m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 7

2h+kt

Kerrostalo

2/5

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 15

2h+kt

Kerrostalo

4/5

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 11

2h+kt

Kerrostalo

3/5

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 12

2h+kt

Kerrostalo

4/4

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 4

2h+kt

Kerrostalo

2/4

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 8

2h+kt

Kerrostalo

3/4

42.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 8

2h+kt

Kerrostalo

2/5

43.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 18

2h+kt

Kerrostalo

4/5

43.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 13

2h+kt

Kerrostalo

3/5

43.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 11

2h+kt

Kerrostalo

2/4

44m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 5

2h+kt

Kerrostalo

1/4

44m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 19

2h+kt

Kerrostalo

3/4

44m2

Mossin puistokatu 26 F 16

2h+kt

Kerrostalo

4/5

49.5m2

Heti vapaa

Mossin puistokatu 26 F 6

2h+kt

Kerrostalo

2/5

49.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 11

2h+kt

Kerrostalo

3/5

49.5m2

Heti vapaa

Mossin puistokatu 26 C 3

2h+kt+s

Kerrostalo

1/5

45.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 24

2h+kt+s

Kerrostalo

4/4

53.5m2

Mossin puistokatu 26 F 17

2h+kt+s

Kerrostalo

4/5

56m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 12

2h+kt+s

Kerrostalo

3/5

56m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 7

2h+kt+s

Kerrostalo

2/5

56m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 3

2h+kt+s

Kerrostalo

1/5

56m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 16

2h+kt+s

Kerrostalo

3/4

56.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 8

2h+kt+s

Kerrostalo

2/4

56.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 2

2h+kt+s

Kerrostalo

1/4

56.5m2

Mossin puistokatu 26 C 6

2h+kt+s

Kerrostalo

2/5

57.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 10

2h+kt+s

Kerrostalo

3/5

57.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 14

2h+kt+s

Kerrostalo

4/5

57.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Kolmiot

57 - 109.5m2

Näytä kaikki
Mossin puistokatu 26 A 25

3h+k+s

Kerrostalo

4/4

68m2

Mossin puistokatu 26 A 17

3h+k+s

Kerrostalo

3/4

75m2

Mossin puistokatu 26 A 9

3h+k+s

Kerrostalo

2/4

75m2

Mossin puistokatu 26 E

3h+k+s

Kerrostalo

1-3/5

109.5m2

Mossin puistokatu 26 D

3h+k+s

Kerrostalo

1-3/5

109.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 15

3h+kt

Kerrostalo

4/4

57m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 13

3h+kt

Kerrostalo

4/4

58.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 9

3h+kt

Kerrostalo

3/4

60m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 5

3h+kt

Kerrostalo

2/4

60m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 27

3h+kt

Kerrostalo

4/4

62m2

Mossin puistokatu 26 A 20

3h+kt

Kerrostalo

3/4

66.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 6

3h+kt

Kerrostalo

1/4

66.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 12

3h+kt

Kerrostalo

2/4

66.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 5

3h+kt

Kerrostalo

2/5

69m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 10

3h+kt

Kerrostalo

3/5

69m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 15

3h+kt

Kerrostalo

4/5

69m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 1

3h+kt

Kerrostalo

1/5

69m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 13

3h+kt

Kerrostalo

2/4

71m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 21

3h+kt

Kerrostalo

3/4

71m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 16

3h+kt

Kerrostalo

5/5

77.5m2

Mossin puistokatu 26 B 7

3h+kt+s

Kerrostalo

2/4

69.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 3

3h+kt+s

Kerrostalo

1/4

69.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 B 11

3h+kt+s

Kerrostalo

3/4

69.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 C 1

3h+kt+s

Kerrostalo

1/5

71m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 A 26

3h+kt+s

Kerrostalo

4/4

71.5m2

Neliöt

77.5 - 92.5m2

Näytä kaikki
Mossin puistokatu 26 C 17

4h+k

Kerrostalo

5/5

87m2

Mossin puistokatu 26 A 15

4h+k+s

Kerrostalo

3/4

92m2

Mossin puistokatu 26 A 1

4h+k+s

Kerrostalo

1/4

92m2

Mossin puistokatu 26 A 7

4h+k+s

Kerrostalo

2/4

92m2

Mossin puistokatu 26 A 23

4h+k+s

Kerrostalo

4/4

92m2

Mossin puistokatu 26 B 2

4h+kt

Kerrostalo

1/4

77.5m2

Vapautuu 28.02.2025

Mossin puistokatu 26 F 20

4h+kt

Kerrostalo

5/5

88m2

Mossin puistokatu 26 F 19

4h+kt

Kerrostalo

5/5

92.5m2

Mossin puistokatu 26 C 12

4h+kt+s

Kerrostalo

4/5

90m2

Mossin puistokatu 26 C 4

4h+kt+s

Kerrostalo

2/5

90m2

Mossin puistokatu 26 C 8

4h+kt+s

Kerrostalo

3/5

90m2

Täytä hakemus