Asuntosäätiö oli syntyessään kansalaisjärjestöjen uhkarohkea hanke
Tavoitteena oli perustaa puutarhakaupunkiin sijoittuva ihanneyhdyskunta, jossa yhdistyisivät kaupungissa ja maalla asumisen hyvät puolet. Paikka, jossa luonto ja palvelut olisivat lähellä ja kaikilla hyvä asua. Näin alkoi Tapiolan synty Espooseen.
Kyseessä oli mittava ja suorastaan uhkarohkea hanke, sillä kuudella kansalaisjärjestöllä ei ollut tarvittavia varoja, ei liioin sijoittajia eikä valtion tai kunnan taloudellista tukea. Lainaa saadakseen kuutta kansalaisjärjestöä edustavat hallituksen jäsenet päätyivät jopa takaamaan lainan henkilökohtaisella omaisuudellaan – vaimoiltaan salaa, jotta heidän yöunensa eivät häiriintyisi.
Perheenäidit suunnitelmien tarkastajina
Hanke käynnistyi ja eteni tiukalla budjetilla, mutta laadusta tinkimättä. Uutta puutarhakaupunkia pyydettiin suunnittelemaan alan parhaat arkkitehdit, kuten Alvar Aalto, Viljo Revel ja Aarne Ervi.
Asuntosäätiössä ymmärrettiin kuitenkin, etteivät parhaimmatkaan arkkitehdit pystyisi saavuttamaan korkealle asetettuja tavoitteita, joten hallitus perusti muun muassa kotitalousasiantuntijoista ja kokeneista äideistä muodostetun valiokunnan tarkastamaan kaikki arkkitehtien piirustukset. Vasta valiokunnan hyväksynnän jälkeen arkkitehdit saivat luvan laatia lopulliset piirustukset. Näin varmistettiin, että kodit ovat perheiden arjessa toimivia ja kohtuuhintaisia.
Kohtuuhintaisuus oli erityisen tärkeä osa hanketta, sillä Tapiolaan haluttiin luoda läpileikkausyhdyskunta, jossa kaikilla yhteiskuntaluokilla olisi hyvä elää yhdessä. Noin 15 prosenttia ensimmäisistä valmistuneista asunnoista ohjattiin henkilöille, joilla oli tärkeä rooli uudessa yhdyskunnassa. Tällaisia olivat esimerkiksi sähkölaitoksen työntekijät, ruokakauppojen myyjät sekä lääkärit.
Perheiden arkea haluttiin helpottaa kiinnittämällä huomiota esimerkiksi keittiön varusteluun, säilytystiloihin siinä kuin koneellisiin pesutiloihin sekä kuivaus- ja mankelihuoneisiin. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla rakennetuissa ja arkkitehti Viljo Revellin suunnittelemissa ”taskumattitaloissa” sauna, näköalaterassi, tuuletusparvekkeet ja kuivaushuoneet sijaitsivat kattokerroksissa ja keittiöistä löytyivät liesituulettimet.
Kunnallistekniikkaa ja palvelujen tarjoamista
Ennen asuinrakennusten rakentamista Asuntosäätiön tuli huolehtia alueen infrastruktuurista, sillä silloinen rakennuslaki ei velvoittanut kuntaa vastaamaan kunnallistekniikasta. Käytännössä tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Asuntosäätiö perusti sähkö- ja lämpölaitoksen sekä asensi Tapiolaan Suomen ensimmäisen kaukolämpöverkon.
Kunnallistekniikan lisäksi Asuntosäätiö halusi varmistaa, että kaikki tarvittavat peruspalvelut ovat käytettävissä heti, kun asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa. Toisen rakennusvaiheen valmistuttua Tapiolasta löytyi lähikauppojen lisäksi useampi esimerkiksi kampaamo, kahvila, taloustavara-, rohdos- ja kirjakauppa, tekstiilimyymälä, kahvila siinä kuin elokuvateatteri ja huoltoasema.
Koska taustalla oli ajatus siitä, että vain osa jokapäiväisistä tarpeista tyydyttyy kotona, Tapiolaan suunniteltiin päivittäisten peruspalvelujen lisäksi tiloja, joissa asukkaat voivat viettää vapaa-aikaansa. Esimerkiksi nuoria varten luotiin tiloja asuin- ja liikerakennuksiin ja Tapiolan keskustornin 13. kerrokseen perustettiin Linnunrata-ravintola, joka tuli useille tutuksi erinomaisesta keittiöstä ja suurenmoisesta näköalasta.
Ruusuverolla kukkaloistoa
Luonnon haluttiin olevan Tapiolassa aina lähellä. Vuonna 1954 perustetun puutarhaosaston tehtävänä oli suunnitella viheralueita rakenteilla olevaan Tapiolaan. Viheralueiden rakentaminen kukkaloistoineen varmistettiin ruusuverolla, jota tapiolalaiset asunto-osakeyhtiöt ja muut alueen asukkaat maksoivat. Kulkureitit puolestaan suunniteltiin niin, että lapsiperheiden olisi turvallista kulkea paikasta toiseen.
Myös lapset huomioitiin puutarhasuunnitelmissa. Esimerkiksi rivitalojen yhteyteen luotiin hedelmätarha nurmikenttineen ja leikkipaikkoineen. Erityisesti ulkomaalaiset vieraat ihastelivat puutarhajärjestelyjä ja kysyivät, keille omenat kuuluivat. Kysyjille kerrottiin, että omenapuut on istutettu, jotta lapsilla olisi hauskaa ja he voisivat kasvaa ympäristössä, jonka tuntevat omakseen.
Tapiola turistikohteena
Rakenteilla oleva Tapiola herätti kiinnostusta jopa siinä määrin, että sekä Rovaniemen että Jyväskylän kaupungit ottivat yhteyttä Asuntosäätiöön saadakseen omat pienet puutarhakaupunkinsa. Sekä Jyväskylän Viitaniemi että Rovaniemen Korkalorinne noudattivat Tapiolasta tuttua ideologiaa ja valmistuivat 1960-luvun alkupuolella.
Vuoteen 1956 mennessä Tapiolan puutarhakaupunki alkoi kiinnittää myös ulkomaalaisten asuntopoliitikkojen ja rakennusalan ammattilaisten huomioita. Useat ulkomaiset ammattilehdet esittelivät Tapiolaa sillä seurauksella, että yhä useampi halusi tutustua alueeseen paikan päällä. Vuonna 1965 Tapiolaan suuntautunut asiantuntijamatkailu oli jo niin mittavaa, että Asuntosäätiö perusti informaatiokeskuksen, jonka palvelukseen palkattiin kielitaitoisia turistiemäntiä. Arvioiden mukaan vilkkaimpina vuosinaan informaatiokeskus palveli noin 150 000 vierasta vuodessa. Asiantuntijoiden lisäksi Tapiolasta tuli useiksi vuosiksi myös paikka, jossa arvovaltaiset valtiopäämiehet vierailivat esimerkiksi presidentti Kekkosen isännöimänä.