Siirry sisältöön
Lasitavaroita

Aarteet kiertoon pihakirppiksellä

12.09.2024 Kotimaisema Kuvat Shutterstock
Syksyn sadepäivät ovat mitä parhainta aikaa kodin kaappien järjestelylle. Kenenpä kaapeista ei suursiivouksen myötä paljastuisi kaikenlaista tarpeetonta tavaraa – on aika kutsua naapurit pihakirpputorille!

Onko kotisi nurkkiin jäänyt pyörimään lastenvaatteita, astioita, pelejä, laukkuja tai muuta tavaraa, jolle et keksi enää käyttöä? Alkusyksyn viikonloppuina lämpöä riittää vielä mainiosti pihakirppiksen järjestämiseen. Hieman isompienkin esineiden vaihto sujuu vaivattomasti, kun tavaroita ei tarvitse kuljettaa kotipihaa kauemmas. Tästä ei kierrättäminen helpommaksi mene! 

Pihamaalle kannattaa keittää lämmikkeeksi mukaan kahvit ja mehut sekä varata mukaan evästä. Myytäväksi voi toki pyöräyttää myös pullaa tai muita herkkuja. 

Myytävät aarteet voi asetella kätevästi näytille puutarhapöydille tai vilttien päälle. Jos sade pääsee yllättämään, kirpputorin voi siirtää myös sisälle kerhotilaan. Pihakirppistä kannattaa mainostaa ilmoitustaulujen lisäksi vaikka talon tai alueen Facebook-ryhmässä, jotta mahdollisimman moni hoksaa tulla ostoksille!