”Asomaksulla saimme viihtyisän kodin, jossa on tilaa isolle perheellemme”
”Asumisoikeusasunto oli meille kuin pieni jättipotti. Muutimme kuusihenkisen perheemme kanssa Järvenpäähän asokotiin reilut kolme vuotta sitten. Meille oli tärkeää löytää koti, jossa on riittävästi tilaa ja hyvä sijainti sujuvan arjen pyörittämiseen. Halusimme myös tarjota lapsillemme rauhallisen, vehreän ja turvallisen kasvuympäristön.
Asuimme aiemmin Jyväskylän lähellä vuokralla paritalossa. Sain töitä sosiaaliohjaajana Vantaalta, ja aloimme etsiä sopivaa vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulta ja lähikunnista. Muutto ei sujunut ilman yllätyksiä ja stressiä.
Löysimme ensin rivitalokodin yksityiseltä vuokranantajalta. Kaikki oli sovittu, työni alkamassa ja lapsille hankittu koulupaikat. Vuokranantajalta tulikin sähköpostia: ’vuokrasimme kämpän toisille, tsemppiä asunnon etsimiseen’. Siinä hetkessä piti haukkoa henkeä muutaman kerran.
Tuli valtava kiire löytää uusi koti. Tämän kokoiselle porukalle ei kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ole Etelä-Suomessa tarjolla noin vain. Vuokrat ovat pilvissä.
Asumisoikeuskoti löytyi helposti
Vuokrasimme ensin Järvenpäästä kerrostalokodin. Meille kävi siinä mielessä onnellisesti, että veljeni on opettajana järvenpääläisessä koulussa. Lapsemme pääsivät samaan kouluun.
Asunto ei kuitenkaan sopinut meille. Neliöitä oli 75, ja koti oli liian ahdas. Olemme aktiivinen perhe – tuntui, että ramppasimme jatkuvasti rappukäytävässä pohjakerroksen ja neljännen asuinkerroksemme väliä. Lapset kaipasivat omaa pihaa, jollainen meillä oli edellisissä kodeissa ollut.
Jatkoimme asuntoilmoitusten aktiivista selailua. Huomasimme, että tarjolla oli Asuntosäätiön asokoteja. Niissä oli reilusti enemmän neliöitä huomattavasti edullisemmalla hinnalla kuin mitä maksoimme vuokrakodista.
Olin kuullut asumisoikeusasumisesta joskus serkultani. Mieleeni jäi, että hän puhui asumismuodosta hyvää. Hankimme ensin järjestysnumeron, mikä oli helppoa. Sitten lähdimme hakemaan asuntoja.
Oli iloinen yllätys, kun meille tarjottiin parin kuukauden päästä kaksikerroksista rivitaloasuntoa Järvenpään Kinnarista.
Kävimme katsomassa asuntoa. Se oli hulppeasti isompi kuin silloinen kerrostalokämppämme ja tuntui heti omalta. Meille kaikille tuli tunne, että tässä on meidän kotimme.
Piha ja keittiö ovat lempipaikkojamme
Tapasimme vaimoni Aune-Elinan kanssa nuorina Haapajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Olemme olleet yhdessä pian 18 vuotta. Esikoistyttäremme Eea on 15-vuotias ja pojista Milos on 14, Liiam 12 ja Milan 10.
Uudessa kodissamme on neljä huonetta ja keittiö. Neliöitä on 94, mikä on meille riittävästi. Talo on rakennettu 1990-luvulla ja huoneet ovat tilavia.
Meillä on vaimoni kanssa yksi makuuhuone. Tyttärellämme on oma huone. Pojat jakavat kolmannen makuuhuoneen. Poikien huoneessa on parveke, ja siitä he pitävät.
Sopu sijaa antaa. Jokaisella lapsella ei tarvitse automaattisesti olla omaa huonetta. Meidän ihmisten pitää osata jakaa asioita ja miettiä, mikä on välttämätöntä ja mikä on se vaatimus, jonka asetamme elämälle ja ympäristölle. Perhe ja yhdessäolo ovat meille tärkeämpää kuin materia.
Lapset ovat onnellisia pihasta. Sinne mahtuu trampoliini. Vehreällä pihallamme on myös kesäisin grilli, pizzauuni sekä kukka- ja yrttilaatikoita. Saan sieltä basilikaa ja rucolaa itse tekemieni pizzojen päälle.
Asoasuminen on turvallista ja huoletonta
Asumisoikeusasuminen on ollut elämäntilanteeseemme ehdottomasti paras ratkaisu.
Jotta pääsimme kiinni uuteen kotiimme, otimme pankkilainaa. Se ei hirvittänyt. Kyse ei ole yhtä suuresta lainasta kuin omistusasuntoa ostaessa. Asumisoikeusmaksu on 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta, ja asosopimus käy pankkilainan vakuutena.
Laskimme, että vaikka asokodissa vastikkeen päälle tulee pieni lainanlyhennys, asuminen tulee silti edullisemmaksi kuin kovan rahan markkinoilla. Jos muutamme asunnosta joskus pois, saamme asomaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
Muutto ei ole suunnitelmissa. Olemme onnellisia asokodin asujia. Ehkä tämä on loppuiän kotimme, sillä asokodeissa on elinikäinen asumisoikeus. Se tuo turvallisuuden tunnetta.
Asuntosäätiön kanssa kaikki asiointi on sujunut hienosti. Paperityöt, muutto ja yhteydenpito hoituivat nopeasti ja joustavasti. Mielenrauhaa saan siitä, että asuminen on huoletonta.
En ole itse mikään nikkaroijatyyppi. Korjaukset ja huollot on hoidettu kodissamme luotettavasti. Kun jääkaappimme alkoi reistailla, teimme ilmoituksen, ja se tultiin vaihtamaan saman tien uuteen.
Hyvä sijainti tekee arjesta sujuvaa
Sijainti on yksi parhaimmista puolista kodissamme. Kaikki löytyy lyhyen matkan päästä: koulut, kaupat, keskustan palvelut, luonto ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Työmatkani Vantaalle sujuu sukkelasti junalla.
Lapset harrastavat monenlaista urheilua. Käymme läheisellä kentällä pelaamassa pesäpalloa ja jalkapalloa. Välillä jumppaamme. Ulkokuntosali ja uimahalli ovat myös lähellä. Lisäksi retkeilemme ja pelaamme frisbeegolfia.
Yhdessä on mukava tehdä kaikenlaista mukavaa, mitä mieleen juolahtaa. Kotona pelaamme lauta- ja videopelejä tai kaivamme esiin karaokevehkeet.
Jaan ajatuksiani somekanavillani ja olen kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan Paratiisi vai helvetti. Unelmoin toisen kirjan kirjoittamisesta. Vahva toiveeni on, että ihmiset voisivat hyvin toistensa kanssa. Minulle ja perheelleni fyysinen koti on lepopaikka ja turvasatama, jonne voi aina tulla, on tilanne mikä tahansa.”
Seuraa Samuelin arkea
Samueliin, hänen perheeseensä ja ajatuksiinsa elämästä voi tutustua Instagramissa @samueljyrinki. Samuel kertoo kanavallaan myös, millaista on hyvä arki Asuntosäätiön asokodissa.
Näin haet asumisoikeusasuntoa
Miksi valita asumisoikeusasunto?
Asuntosäätiön asumisoikeusasunnot kaupungeittain
- Espoo (3245)
- Hämeenlinna (164)
- Hamina (40)
- Helsinki (3907)
- Hyvinkää (325)
- Imatra (77)
- Järvenpää (523)
- Joensuu (30)
- Jyväskylä (623)
- Kangasala (82)
- Kerava (304)
- Kirkkonummi (238)
- Kotka (217)
- Kouvola (111)
- Kuopio (549)
- Lahti (639)
- Lappeenranta (527)
- Lohja (217)
- Mäntsälä (10)
- Nokia (38)
- Nurmijärvi (100)
- Oulu (702)
- Porvoo (369)
- Raisio (8)
- Riihimäki (66)
- Rovaniemi (173)
- Salo (40)
- Siilinjärvi (60)
- Sipoo (72)
- Tampere (995)
- Tuusula (481)
- Vantaa (2666)
- Vihti (36)