Asumisoikeuskoti on edullinen – ja samalla säästöni karttuvat
”Sain juhannuksen 2020 aikoihin tiedon, että olen päässyt opiskelemaan oikeustiedettä Lapin yliopistoon Rovaniemelle. Se oli hieno uutinen ja oma ykkösvalintani – en olisi edes halunnut muualle, koska Lappi on sopiva paikka myös kilpahiihtoharrastukseni takia.
Heti kun sain tiedon opiskelupaikasta, rupesin haravoimaan kaupungin asuntotarjontaa. Tiesin jo ennestään asumisoikeusasunnot. Ne kiinnostivat etenkin siksi, että en halunnut asua vuokralla.
Jossain vaiheessa pohdin jopa asunnon ostamista, mutta ajatus jäi, kun tutustuin tarkemmin asoasumiseen – se on mielestäni hyvä välimallin vaihtoehto myös opiskelijoille ja nuorille. Asunnon saamiseksi riittää pienempi käsiraha, ja vastikekin on edullisempi kuin alueen vuokrataso.
Olin armeijan jälkeen vuoden töissä ja pystyin säästämään palkastani osan, jolla pystyin maksamaan noin 8 000 euron asumisoikeusmaksun kerralla ilman lainaa. Näin saan samalla hieman säästettyäkin. Kun jossakin vaiheessa luovun asunnosta, saan asumisoikeusmaksun takaisin indeksikorotettuna. Kiva tietää, että on pieni pesämuna myös seuraavaa asuntoa varten.
Asumisoikeusasunto löytyi netistä
Asumisoikeusasunnon hakeminen edellyttää sitä, että hakijalla on järjestysnumero. Kun oma opiskelupaikkani varmistui, hankin itselleni heti järjestysnumeron ja tein hakemuksen.
Sen jälkeen asunnon saaminen eteni tosi nopeasti. En joutunut jonottelemaan missään tai tuskailemaan, mistä löytyisi opiskelijakämppä.
Tutustuttuani tarkemmin Rovaniemen asotarjontaan aika pian hahmottui, että haluan asunnon Ounasvaaran läheltä. Hyvät hiihtoladut ja lenkkeilymaastot ovat ihan vieressä. Suosikkitaloni löytyi nettiä selaamalla: Vaaranlaita 5, kerrostalo Ounasrinteellä.
Talossa oli tarjolla erikokoisia kaksioita, joista minulle sopivin oli 43 neliön koti. Pääsimme isäni kanssa katsomaan sitä jo heinäkuun lopulla ja elokuussa allekirjoitin asumisoikeussopimuksen. Aloitin opiskelut sitten suoraan omassa kodissani.
Edullinen vastike ja autopaikka
Onneksi sain kaksion, johon mahtuu asumaan ja opiskelemaan, koska opiskelujeni alku oli pahinta koronarajoitusten aikaa ja kaikki piti tehdä etänä.
Rajoitusten päättymisen jälkeen olen hoitanut opiskelut ja työt useimmiten paikan päällä yliopistolla, koska on kiva tavata välillä muitakin ihmisiä. Koti on nyt selkeästi vain oma lepo- ja rentoutumispaikka.
Tärkeimmät kriteerini asunnon etsinnässä menivät täysin nappiin. Asunto on hankintahinnaltaan ja käyttökuluiltaan edullinen. Vastike ja autopaikka maksavat yhteensä vain 430 euroa.
Kotini myös sijaitsee hyvällä paikalla: yliopistolle on matkaa noin viisi kilometriä ja saman verran myös kaupungin keskustaan. Kuljen opiskelemaan ja töihin yleensä pyörällä tai autolla ja joskus bussilla. Matka ei ole rasite. Pidin tärkeämpänä, että voin lähteä illalla kotoa nopeasti hiihtoladulle tai lenkille.
Koti uusittiin kokonaan peruskorjauksessa
Muuttaessani asuntoni oli ihan siistikuntoinen. Pian selvisi, että vuonna 1992 valmistuneeseen taloon oli tulossa peruskorjaus. Se kesti talossa syksystä kesään, mutta yksittäisen asunnon kohdalla vain kolmisen viikkoa.
Pystyin asumaan remontin ajan omassa kodissani, vaikka kylpyhuone ja keittiö olivat pois käytöstä. Pihalla oli kontti, jossa saattoi käydä pesulla. Söin enimmäkseen opiskelijaruokaloissa, ja asunnossa jääkaappi oli käytettävissä.
Remontti eteni tehokkaasti ja lopputuloksena sain asunnon, jossa oli uusittu kaikki. Kylpyhuone laatoitettiin ja keittiöön asennettiin astianpesukone, joka on todella mukava lisä. Nyt ei tarvitse enää tiskata käsin. Asunto on nyt kuin uusi ja haluan myös pitää sen hyvässä kunnossa.
Talossa on pesutupa, parkkipaikkoja ja rengasvarasto
Tässä talossa ja asunnossani on tarjolla kätevästi kaikki, mitä tarvitsen. En ole hankkinut omaa pyykinpesukonetta, koska alhaalla on hyvä pesutupa ja erillinen kuivaushuone. Nämä riittävät minulle hyvin, vaikka urheilijalla tuleekin melko paljon pyykkiä.
Omassa asunnossani arvostan sitä, että tilaa on tarpeeksi mutta ei liikaa, jotta vastike pysyy kohtuullisena. Erillinen olohuone ja makuuhuone on hyvä ratkaisu. Veljeni vierailee luonani säännöllisesti ja tilaa on yöpymiseenkin. Oma sauna on mukava lisä.
Parvekkeellani on kyllä parvekekalusteet, mutta hyödynnän sitä myös suksien huoltotilana. Kilpahiihtäjä tarvitsee monet sukset ja pystyn säilyttämään niitä omassa häkkivarastossani.
Minulla on autopaikka, ja pihalla on tilaa myös vieraiden autoille. Kaiken huippuna talossamme on asukkaille oma rengasvarasto.
Seuraavakin kotini voisi olla asoasunto
Valmistun pian oikeusnotaariksi eli saan opintojen kandivaiheen valmiiksi. Teen tällä hetkellä myös osa-aikatyötä opintojen ohessa Traficomilla.
Edessä on ehkä vähitellen muutto työpaikan perässä jonnekin päin Suomea. Maisterivaiheessa voi asua periaatteessa muuallakin, koska opinnot ovat pääosin etänä. Toisaalta voisin hyvin jäädä tänne, koska viihdyn Lapissa hyvin. Nykyinen kilpahiihtoseurani on Inarin Yritys.
Kun seuraavan asunnon etsintä on edessä, selvitän ensitöikseni paikkakunnan asoasuntojen tarjonnan. Olen niin tyytyväinen tähän asumismuotoon, että voisin valita tällaisen jatkossakin.
Mielestäni asumisoikeusasunto on opiskelijalle yllättävän hyvä vaihtoehto, jota jokaisen kannattaa selvittää omalla opiskelupaikkakunnallaan.
Vastike on inhimillisen kokoinen ja siihenkin voi saada asumistukea, kuten kaikkiin asuntoihin. Minulle tämä on ollut elämää selkeästi helpottava asumismuoto.”
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä aiheet:
Näin haet asumisoikeusasuntoa
Miksi valita asumisoikeusasunto?
Asuntosäätiön asumisoikeusasunnot kaupungeittain
- Espoo (3245)
- Hämeenlinna (164)
- Hamina (40)
- Helsinki (3907)
- Hyvinkää (325)
- Imatra (77)
- Järvenpää (523)
- Joensuu (30)
- Jyväskylä (623)
- Kangasala (82)
- Kerava (304)
- Kirkkonummi (238)
- Kotka (217)
- Kouvola (111)
- Kuopio (549)
- Lahti (639)
- Lappeenranta (527)
- Lohja (217)
- Mäntsälä (10)
- Nokia (38)
- Nurmijärvi (100)
- Oulu (702)
- Porvoo (369)
- Raisio (8)
- Riihimäki (66)
- Rovaniemi (173)
- Salo (40)
- Siilinjärvi (60)
- Sipoo (72)
- Tampere (995)
- Tuusula (481)
- Vantaa (2666)
- Vihti (36)