Kati ”Hellapoliisi” Jaakonen: käsitykseni asumisoikeusasumisesta muuttui täysin

”Muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Ensimmäinen asuntoni oli hyvin koruton: lattialla oli stereot ja olohuoneen nurkassa kirpputorilta ostamani iso pakastin. Olin kauhean onnellinen ja ajattelin, että kotini on ihana.

Tämä kuvastaa hyvin luonnettani: en vertaile itseäni muihin, vaan olen kiitollinen siitä, mitä minulla on. Positiivisesta asenteesta on ollut paljon iloa, sillä elämäni ei ole mennyt kaikilta osin suunnitelmieni mukaan.

Kun neljä lastani olivat pieniä, minulle ja heidän isälleen tuli ero kesken omakotitalon rakennusprojektin. Muutin lasten kanssa vuokralle Helsingin Paloheinässä sijaitsevaan rivitaloasuntoon, jonne muutti myöhemmin myös nykyinen mieheni.

Viihdyimme alueella todella hyvin, mutta vähitellen aloin epäillä, että asunnossa on jotain pielessä. Minulla ja lapsilla oli monenlaisia oireita. Lopulta selvisi, että asunnossa on sisäilmaongelma. Päätin, että meidän on muutettava kiireesti pois.

Etsin uutta kotia yötä myöten. Välillä havahduin siihen, kun puhelin tipahti naamalleni. Halusin kovasti jäädä asumaan Paloheinään. Lasten päiväkoti, koulu ja kaverit olivat siellä ja Hellapoliisi-yritykseni toimitilatkin kävelymatkan päässä.

Alue on kuitenkin kallis ja vuokra-asuntoja vähän. Niinpä aloin tutkia, löytyisikö sieltä asumisoikeusasuntoja.

Olin aiemmin ajatellut, ettei asumisoikeussysteemissä ole mitään järkeä. Nyt tulin toisiin ajatuksiin. Tajusin, että voisin saada kohtuuhintaisen asunnon alueelta, jossa minulla ei muuten olisi varaa asua.

Asumisoikeusmaksu on myös hyvä tapa säästää. Jos maksun kuittaa lainarahalla, sitä lyhentäessä tulee säästäneeksi pesämunaa vaikkapa omistusasuntoa varten. Asunnosta luopuessa maksun saa takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Päädyin hakemaan Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoa. Pian kuulin, että 800 metrin päässä silloisesta kodistamme olisi rivitalon päätyhuoneisto vapaana. Menin katsomaan sitä ja totesin, että asunto oli ihanan valoisa ja pohjakin täydellinen, mutta neliöitä on harmillisesti liian vähän – se siitä.

Muutaman päivän päästä kävi kuitenkin niin, että parikymppinen tyttäreni kertoi muuttavansa omilleen. Ilmoitin Asuntosäätiölle, että olisin halukas ottamaan asunnon. Kun kuulin saaneeni sen, oloni oli kuin lottovoittajalla.

Maksoin osan asumisoikeusmaksusta lainarahalla. Asumisoikeussopimus toimii tarvittaessa pankkilainan vakuutena, jolloin lainaa on helpompi saada. Teetin asuntoon keittiö-, lattia- ja wc-remontin sekä hankin perinteisten komeroiden tilalle liukuovikaapistot. Vaihdatin myös väliovet kauniimpiin.

Minulle oli todella tärkeää, että asuntoa sai remontoida itse. Se on yksi asumisoikeusasumisen hyvistä puolista. On aika ankeaa, että joissakin vuokra-asunnoissa ei saa edes kiinnittää tauluja seiniin.

Jos asukas muuttaa asokodista pois kymmenen vuoden sisällä, Asuntosäätiö maksaa takaisin osan remontin hinnasta. Tämäkin on yksi asumismuodon reilu puoli.

Yritykseni värimaailma on pinkki-musta. Aiemmassa kodissamme kaikki oli vaaleanpunaista jääkaappia, tiskirättejä ja saippuoita myöten.

Tuohon ajanjaksoon liittyy kuitenkin niin paljon terveyshuolia ja ikäviä muistoja, että halusin tällä kertaa sisustaa hyvin simppelisti valkoisella ja harmaalla. Täyspinkistä ajanjaksosta muistuttaa vain keittiön vaaleanpunainen yleiskone.

Olen pyörittänyt ruoka-alan yritystäni lähes 20 vuoden ajan: teen yrityksille reseptejä ja ruokakuvauksia, järjestän kokkailutilaisuuksia ja kirjoitan keittokirjoja. Olen myös yksi Suomen ensimmäisistä ruokabloggareista. Hellapoliisi-sivustoltani löytyy jo yli 4 500 reseptiä.

Kotosalla en ole intohimoinen kokki, koska työpäivät kuluvat ruoan parissa. Jos kuvauksista jää yli lapsille mieluista syötävää, tuon ruoat kotiin.

Teen töitä seitsemänä päivänä viikossa. Kun on hetki vapaa-aikaa, parkkeeraan itseni olohuoneen sohvannurkkaan. Siihen onkin painunut minun kokoiseni monttu.

Makaan rennosti sohvalla Peikko-koira vieressäni ja räplään kännykkää.

Kun syksy saapuu, sytytän kynttilät ja nautin tunnelmasta. On ihanaa vaan katsella ympärilleen ja miettiä, että onpa täällä kaunista.”