Katja Ståhl ja tyhjän pesän syndrooma – “En vaihtaisi tätä rauhaa mihinkään”
Kun olin lapsi, en halunnut olla yksin. Seuranani oli aina kaveri. Sama meininki jatkui teininä. Joko luuhasin kavereiden nurkissa tai joku oli meillä. Kun muutin kotoa pois, olin jatkuvasti köyhä ja kroonisesti yksinäinen.
Ruoanlaittotaidottomana tilailin usein pizzaa lounasseteleilläni. Kaverin perheen vanha televisio piti seuraa iltaisin. Olisi kaiketi ollut viisasta muuttaa ensin kimppakämppään, mutten ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan. Olin hypännyt suoraan aikuisuuden syvään päähän.
Joillekin yksin asuminen on kiva juttu, monelle se ei ole mieluista. Tilanne ajautuu murheelliseksi, jos tulot ovat pienet ja haaveissa siintää parisuhde ja perhe, joita ei näy eikä kuulu. Kanssakäymisen puute muodostaa ihmiselle helposti kuplan, jonka sisältä on vaikea nähdä ulos.
Opin asumaan yksin, vaikka en siitä koskaan erityisemmin nauttinutkaan. Kun vuosien päästä perustin mieheni kanssa perheen, yksinäisyys oli lopullisesti syrjäytetty. Nainenhan voi hyvällä tuurilla synnyttää itselleen seuraa. Näppärää.
Lapsiperhearjen tiimellyksessä opin haaveilemaan hetkittäisestä yksinäisyydestä. Toisinaan väittelimme mieheni kanssa siitä, kumpi saa lähteä yksin kauppaan ja käydä vessassa ilman yleisöä.
Sain pitää kupeitteni hedelmät kotona, kunnes he täyttivät 21. Se oli ihan hyvä ikä. Ensimmäinen lapseni muutti pois kolme vuotta sitten. En osannut olla surullinen, koska poika oli niin iloinen. Iloitsin hänen puolestaan.
Sisustin uuden kotini vain ja ainoastaan sitä silmällä pitäen, että elämä on helppoa ja mukavaa.
Annoin vain yhden ohjeen: älä muuta ensimmäiseen asuntoon yksin. Se on liian raakaa kylmiltään. Poika muutti kaverinsa kanssa kimppaan. He ovat nyt yhdessä harjoitelleet elämänhallintaa.
Haastavinta minulle on ollut antaa poikien järjestellä itse omat asiansa. Jos vessapaperia ei ole, on hyvä antaa nuorten miesten kokea ilmaisjakelulehden karheus takapuolessaan. Siinä oppii äkkiä priorisoimaan.
Myös tytär muutti – hänkin kämppiksen kanssa kimppaan. Tajusin, että kohta on hiljaista.
Muutimme vanhan koirani kanssa kahdestaan pienempään asuntoon. Kärräsin lasten taakseen jättämät tavarat Kierrätyskeskukseen. Sisustin uuden kotini vain ja ainoastaan sitä silmällä pitäen, että elämä on helppoa ja mukavaa.
Lapseni ovat milloin tahansa tervetulleita muuttamaan luokseni. En silti vaihtaisi tätä rauhaa ja hiljaisuutta mihinkään. En ole yksinäinen, minulla on koira. Olen onnellinen.
Katja Ståhl on espoolainen koiran ja vajaan viiden hevosen omistaja, freelance-toimittaja ja juontaja sekä suositun Kavioliitossa-blogin pitäjä. Hän on myös kahden nuoren aikuisen äiti.