Katja Ståhl sisustaa sielulla: “Kotini on sen näköinen, että siellä asuu joku”

Asun nyt yksin, tai no, koiran kanssa. Se on kivaa siksi, että kukaan ei enää kommentoi sisustusratkaisujani. Kun lapset vielä asuivat kotona, heillä oli sanottavaa osaamisestani. Kuittasin heidän sanomisensa sillä, että heidän makunsa ei ollut vielä kehittynyt. Nyt alan olla vähän eri mieltä. 

Pienenä halusin jossain vaiheessa sisustussuunnittelijaksi. Se manifestoitui niin, että olin työharjoittelussa Sanduddin tapettitehtaalla ja sisustin huoneeni kokonaan vaaleansiniseksi. Seinät oli toki vuorattu Sanduddin tapetilla.  

Nyt kun mietin tuota ratkaisua, näen, että sisustussuunnittelija ei olisi välttämättä lähtenyt yhdellä sävyllä koko huonetta sisustamaan.  

Sisustussuunnittelija ei myöskään välttämättä laittaisi seinälleen kirkuvan keltaista ”Always be yourself unless you can be Batman. Then always be Batman” -taulua, joka seinälläni roikkuu nyt. Lasten mielestä se oli mauton vitsi, minun mielestäni se on hieno huutomerkki seinällä. 

Minussa riitelevät säästäjä ja visualisti. Haluan säästää vanhoja, hyödyttömiäkin esineitä (rumia), mutta samaan aikaan haluan harkitun, hyvällä maulla sisustetun asunnon.  

Siitä tulee ihmeellinen sotku, jota joutuu selittelemään. Jos siis asunnossa käy vieraita. Ja jos joku kysyy. Usein ei kysy. 

Ehkä asunto sitten kuvastaakin minua juuri oikealla tavalla. Ehkä olen saavuttanut sisustuksessani jotain juuri oikeaa, kun ainoa muotihuonekalu on uusi matto, ja loput ovat erikoinen kokoelma ihmiskunnan historiaa.  

Edellisessä asunnossani oli yksi hyvä kulmaus. Se miellytti silmää. Miksi luovuuteni ei riittänyt kaikkiin neljään kulmaan tai pihaan? Vai onko nyt niin, että sisustajana rajani kulki juuri siinä? 

Rakastan sisustuslehtien lukemista, etenkin ruotsalaisten sisustuslehtien. Niissä on väriä. Ruotsissa kehdataan virkistää interiööriä törkeän punaisella sohvalla ja turkoosilla seinällä. Sitten vielä kirjavat verhot, ja avot! Hieno on. Tähän pyrin.  

Sisustukseni suurimmat esteet ovat seuraavat: en raaski ostaa huonekaluja enkä viherkasveja. Laadukkaat huonekalut ovat kalliita, ja viherkasvit kuolevat jo matkalla kotiin. Se on sääli, sillä jo pelkillä elävillä kasveilla saa melkein mistä tahansa hallista viihtyisän. Kuolleilla tai huonosti voivilla kukilla puolestaan saa mistä tahansa palatsista röttelön. 

Mutta ei hätää. Olen tyytynyt osaani. Rakastan sitä, että kotini on viihtyisä ja sen näköinen, että siellä asuu joku. On kymmenen torkkupeittoa ja kaksikymmentä tyynyä. On muhkea matto ja tuuhea koira. Tämä on koti.