Kreeta Laurivuori-Tarvonen: “Uskalsin tehdä oikean asumisratkaisun”

“Pitkä avioliittoni päättyi alkuvuodesta, ja entinen koti Helsingin Kanneltiellä meni vauhdilla kaupaksi. Maaliskuussa Asuntosäätiö tarjosi minulle ja Hiski-pojalleni peräti kahta asuntoa samalta alueelta Vanhaistentieltä.

Yllätyin, miten nopeasti kaikki kävi. Olin jättänyt asohakemuksen vain pari viikkoa aiemmin. Valitsin asunnoista pienemmän. Sen pohjaratkaisu näytti juuri meille sopivalta. 

Uudessa elämäntilanteessa asokoti tuntui hyvältä ja turvalliselta vaihtoehdolta omistusasunnolle. Talon valmistumista odotellessani asuin kolme kuukautta parikymppisen tyttäreni Hilman luona ja suunnittelin innolla uuden kodin sisustamista. Muuttamaan pääsimme juhannusviikolla. 

Uudessa kodissani valo saa tulvia sisään, siksi meillä ei ole verhoja. Makuuhuoneen ikkunasta näkyvät puiden lehvästöt. Ilahdun näkymästä aina herätessäni.

Tunne kumpuaa varmasti lapsuudestani. Olen kasvanut metsän laidalla Klaukkalassa. Muistan, kuinka välillä sunnuntaiaamuisin hipsin pihakeinuun kuuntelemaan puiden rauhoittavaa huminaa.

Minun teki mieli hankkia tuliterään asuntoon jotakin ihan uutta, ikään kuin uuden alun merkiksi. Halusin panostaa hankinnoissani kotimaiseen laatuun. Löysin mieleiseni sohvan Hakolan valikoimasta, keittiön pöydän ostin Artekista. 

Makuni on varma, ja olen tarkka siitä, mitä kotiini kelpuutan. Arvostan huonekaluissa laatua ja kestävyyttä. Tavaroilla pitää olla käyttötarkoitus, krumeluureja ja koriste-esineitä ei luotani löydy. Minua viehättää vaalea ja harmoninen värimaailma. Jääkaapin kohdalla olen tehnyt poikkeuksen – sen voimakas punainen antaa sisustukselle pikantin mausteen.

Kun tavarat olivat löytäneet paikkansa uudessa kodissa, huomasin pysähtyväni pohtimaan kuluneen vuoden herättämiä tunteita. Vaikka erosimme hyvässä hengessä, ei se helppoa ollut. Olin ajoittain hämmentynyt ja tunsin epävarmuutta uuden edessä. Silti osasin ja uskalsin tehdä kannaltamme oikean asumisratkaisun. Siitä olen ylpeä ja iloinen.  

Haluan asua lähellä luontoa. En enää voisi kuvitellakaan viihtyväni kantakaupungissa, kuten opiskeluaikoinani. 

Arvostan lyhyttä työmatkaani. Työpaikkani Kannelmäen peruskoulu on muutaman minuutin kävelymatkan päässä Vanhaistentieltä. 

Täältä on myös hyvät yhteydet 17-vuotiaan Hiskin lukioon. On tärkeää, että vanhempien erosta ja muutosta huolimatta hän voi edelleen viettää aikaa tutussa kaveriporukassa, tutuilla kulmilla. 

Hiski ja minä viihdymme täällä mainiosti, samoin tyttäreni. Vaikka Hilma asuu jo omillaan, hän kyläilee mielellään luonamme. Tapaamme yleensä torstaisin, jolloin meillä on saunavuoro. 

Rakastan saunomista! Liitän siihen lapsuudenperheestä tutun yhteenkuuluvuuden tunteen. Löylyjen jälkeen syömme jotakin hyvää. 

Usein iltamme jatkuu uuden sohvan syleilyssä. Höpöttelemme ja ahmimme suoratoistopalveluista jännityssarjoja. Joskus Hilma jää yöksi, asunnossa on hyvin tilaa myös yövieraalle. Kun olemme yhdessä, tunnen syvää onnea. Koti on siellä, missä rakkaani ovat. Elämä kyllä kantaa.”