Pihaparlamentissa on voimaa – ”Käymme vain välillä kotona oikaisemassa selkää”
Jos Ansa Rantolan kahvihammasta kolottaa, hän soittaa usein naapurissa asuville Anneli Fribomille ja Sini Salmelalle ja kysyy, lähtisivätkö he ”tuvalle”. Tarinatupa on entinen romuvarasto ja nykyinen yhteisöllisyyden voimannäyte vantaalaisen asokerrostalon kellarissa.
Pitkän ja harmaan käytävän päästä aukeaa ovi pikkuruiseen mutta kotoisaan tilaan, jonne Haapakuja kolmosen asukkaat kokoontuvat kahvittelemaan ja pohtimaan maailman menoa.
Mukavat kalusteet on löydetty ilmaiseksi kirppareilta tai peritty talon entisiltä asukkailta. Seiniä koristavat taulut, ikkunoita kukkaverhot. Sukkien alla tuntuu pehmeä matto.
Pihaparlamentti pui maailmaa
Heti kun kelit keväällä lämpenevät, kahvitermarit ja keksit kannetaan ulos penkkien ääreen. Kun hakeutuu pihapuiden alle siinä kahden maissa iltapäivällä, on suuri todennäköisyys löytää juttuseuraa. Mukaan tulee usein myös rouva naapuritalosta, jossa juttuseuraa ei löydy yhtä helposti.
”Aurinkoisella säällä tapaamme täällä pihalla ja höpötämme. Jos pihalla istuu kaksi asukasta, pian meitä on koossa isompikin joukko. Saatamme viettää täällä koko päivän, käymme vaan välillä kotona oikaisemassa selkää”, sanoo Ansa Rantola, 64.
Mieli virkistyy, kun saa jutella muiden kanssa.
Naapuruksia puhuttavat pihaparlamentissa kaikenlaiset asiat päivänpolitiikasta tv-ohjelmiin ja sairauksista kurtturuusuihin. Jokainen saa olla sellainen kuin on, ja välillä saa ärähtääkin, jos on huonompi päivä. Yhteistä elämää on eletty sen verran pitkään, että ystävyys kestää kiivaammatkin keskustelut.
Kurkistetaan, onko naapurilla kaikki hyvin
Sini Salmela, 52, ehti jo kerran muuttaa pois Haapakujalta, mutta palasi takaisin.
”Nämä ihmiset saivat palaamaan. Me olemme yhteisö, pidämme toisistamme huolta”, hän sanoo.
Taannoin iäkkäällä naapurilla alkoi mennä silmin nähden huonosti. Naiset tekivät hänestä huoli-ilmoituksen, ja naapuri sai apua.
Kolmikko on myös sopinut, että jos on hätä, patteria voi hakata lujaakin. Siitä tietää, että pitää mennä kurkistamaan, onko kaikki varmasti hyvin.
Kun Anneli Fribom, 80+, ei sairauden takia päässyt sängystä ylös, naapurit tulivat nostamaan ja veivät lääkäriin.
”Me tiedämme ja tunnemme toisemme. Täällä on turvallista asua. Sen takia olen täällä viihtynyt jo kahdeksan vuotta, enkä enää aio muualle muuttaakaan”, hän sanoo.
Ovikellot kilahtelevat tiuhaan
Haapakujalla myös tehdään lumitöitä ja hoidetaan pihakukkia yhdessä. Koiralle saa talutusapua, ja kun maito on menossa vanhaksi, naapurin voi kutsua pannukakulle. Ovikellot kilahtelevat rapuissa tiuhaan.
Yhdessä juhlitaan myös pikkujoulut ja keitetään pihatalkookahvit. Eräs talossa asuva pariskunta kuljettaa huonojalkaisempia asukkaita autolla kauppaan ja tarvittaessa terveyskeskukseenkin, eikä missään nimessä halua siitä mitään korvaukseksi.
Ansa Rantola on asunut talossa jo 23 vuotta ja tietää, että talossa on ollut hyvä tunnelma jo pitkään. Entisen naapurin kanssa hänellä oli tapana saunoa yhdessä, vaikka molemmilla oli saunat omissa asunnoissaan.
”Täällä voisi hyvin tehdä niin kuin Reinikainen, että soittaisi kaikkia ovikelloja ja huutaisi, että kahvia ja pullaa!”
Kääritään hihat, tervetuloa!
Mutta mistä yhteisöllisyys kerrostaloon oikein syntyy? Sitä ei ole kaikkialla.
Naisten mielestä siihen ei tarvita mitään ihmeellisyyksiä vaan kivoja ihmisiä ja sitä, että joku käärii hihat ja saa muutkin mukaan.
Kaikki asukkaat ovat tervetulleita mukaan yhteisiin juttuihin.
”Se ei vaadi mitään toimikuntaa, vaan kuka tahansa voi järjestää talossa tapahtumia ja toimintaa”, Sini Salmela sanoo.
Vuonna 1993 valmistunut talo odottaa vielä peruskorjausta. Asukkaat toivovat kotitaloon etenkin hissiä, joka helpottaisi iäkkäimpien asukkaiden arkea.
Remontteja odotellessa Sini Salmela suunnittelee, että alkaisi vetämään talossa kevyttä tuolijumppaa. Pyöräkellarin uumeniin mahtuisi myös vielä soutulaite, puolapuut ja kuntopyörä.
Kesällä tehdään ehkä retki Helsingin puolelle Haagan Alppiruusupuistoon. Jos ei sinne asti päästä, niin ainakin kahvitellaan omassa pihassa.