Rohkea hyppy uuteen – Leena ennakoi eläkevuosia ja hankki asokodin

”Päädyin asumaan Hämeenlinnan Jukolaan aprillipäivänä 2024. Muutto oli osittain sattuman kauppaa, mutta toisaalta selkeä lopputulema edellisenä syksynä aloittamastani asumismahdollisuuksien kartoituksesta.  

Olin muuttanut töiden vuoksi jo muutamia vuosia aiemmin pääkaupunkiseudulle. Työskentelen Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n asiakaspalvelussa Helsingin päärautatieasemalla.  

Koska eläkepäivät ovat lähestymässä muutamien vuosien päästä, tiesin ettei minulla ole silloin enää varaa asustaa pääkaupunkiseudulla. Mahdollisten asuinpaikkojen selvityksissäni päädyin Hämeenlinnaan, mutta en tehnyt asian eteen sen enempää.  

Kun tyttäreni muutti vuoden alussa Hämeenlinnaan, tämä koti sattui olemaan tyhjillään ja tein muuttopäätöksen pikaisesti. Olin jo hakenut asoasuntojen järjestysnumeron varastoon silloin, kun numerojen järjestelmämuutoksesta uutisoitiin.  

Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Sain paljon isomman asunnon kuin olisin saanut pääkaupunkiseudulta samalla summalla.  

Nyt minulla on kolme huonetta, sauna, parveke ja piha. Tämä on kerrostalo, mutta oma asuntoni on kaksikerroksisessa siivessä, joka on kuin rivitalo.  

Tykkään erityisesti siitä, että koti on kahdessa tasossa. Tilaa on etätöille ja tarvittaessa myös yökyläilijöille. 

Olen asunut elämäni aikana enimmäkseen vuokra-­asunnoissa. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa asumisoikeusasunto. Tämä vaikuttaa mainiolta asumismuodolta, joka sopii minulle nyt oikein hyvin.  

Ensimmäinen mukava yllätys oli, että nimeni oli jo postilaatikossa, kun muutin. Se oli kiva tervetulotoivotus. Olen asunut monissa vuokrakodeissa, ja niissä on pitänyt usein kysellä perään, milloin nimi vaihtuu. Täällä tunsin olevani odotettu. 

Kotini ympäristö on vehreä ja rauhallinen. En ole vielä ehtinyt tutustua tarkemmin naapurustoon ja Hämeenlinnan kaikkiin mahdollisuuksiin, mutta kaikki vaikuttaa jo nyt oikein hyvältä. 

Minut saa helposti mukaan erilaisiin luottamustehtäviin. Vuokralla asuessani toimin Asuntosäätiön Vuokra-asunnot Oy:n hallituksessa. Töissä aloitin juuri JHL-ammattiliiton HSL:n osaston puheenjohtajana. Työkaverit saivat ylipuhuttua minut vaaliin mukaan. 

Saa nähdä, tuoko tämä asoasunnossa asuminen uusia tehtäviä. Asumisen lainsäädäntö on jo niin pitkälle mietitty, ettei yksi asukas voi siihen juuri vaikuttaa. Toisaalta kiinnostusta yhtiön taloudenpitoon, korjauksiin ja muuhun voi osoittaa osallistumalla asukastoimintaan mahdollisuuksien mukaan. Voi viedä myös muiden ehdotuksia eteenpäin. 

Olen asunut ja työskennellyt monessa paikassa Etelä-Suomessa elämäni aikana. Synnyin Jyväskylässä ja koulut kävin Piikkiössä Varsinais-Suomessa. Kun perustin perheen, asuin eri paikoissa Turun alueella.  

Tavallaan en ole kotiutunut mihinkään. Ajattelen, että ihmisen ei kannata täysin juurtua tai rakastua mihinkään paikkaan, koska aina täytyy olla valmis lähtemään esimerkiksi työn perässä muualle. 

Minä olen lähtenyt herkästi uusiin tehtäviin ja paikkoihin. En ole käynyt varsinaisesti kouluja ylioppilaaksi tulon jälkeen, mutta olen kyllä opetellut monta ammattia ja suorittanut niihin tarvittavat tutkinnot. 

Saimme ex-mieheni kanssa kaksi poikaa ja tyttären. Olin kotiäitinä monta vuotta. Sen jälkeen hakeuduin kiinteistönvälitysalalle. Suoritin LKV-tutkinnon 1995 ja toimin aina vuoteen 2012 asti päätoimisena kiinteistönvälittäjänä, viimeiset vuodet oman firman piikkiin.  

Olin aikoinani myös mieheni kuljetusliikkeen liikenteestä vastaavana viisi vuotta. 

Vuonna 2017 hakeuduin töihin pääkaupunkiseudulle. Siitä asti olen toiminut siellä monenlaisissa tehtävissä eri työnantajilla. 

Joku voisi pitää työ- ja asumishistoriaani hurjana, mutta olen vain ottanut vastaan sen mitä huominen tuo. Kaikki on sujunut hyvin päivä kerrallaan. Olen luonnostani aina uudesta ja erilaisesta kiinnostunut. En aseta rajoja itselleni, mutta en ole mikään yllytyshullu.  

Sata kilometriä töihin on paljon, mutta olen huomannut, että täällä Hämeenlinnassa ollaan ihan eri aikavyöhykkeellä kuin hektisessä Helsingissä. En stressaa töihin lähtemistä, ja kotimatkalla työt taas unohtuvat.  

Ajan Hämeenlinnasta Helsinkiin töihin joko moottoritietä tai vanhempaa 130-tietä. Ajaessa kaikki muu jää mielestä ja keskityn vain ajamiseen.  

Olin ikionnellinen, kun kuulin, että asunnossani on sauna. Haluan ehdottomasti saunoa, vaikka se kuluttaa sähköä. Näin panostan omaan hyvinvointiini. Haluan pysyä terveenä, ja onneksi siihen voin itsekin aktiivisesti vaikuttaa. Sauna on kotini lempipaikka. 

Saunaseuranani on hymyilevä Urkki, tuo saunomisesta tykännyt entinen presidenttimme. Se on kuparikuva, jonka olen löytänyt joskus kirpputorilta.  

Asuin aiemmin Vantaalla pikkumökissä, jossa kuva pääsi ensimmäisen kerran löylyyn. Nyt sille löytyi luonteva paikka kiukaan ja lauteiden välistä. 

Haluan aina tehdä käsilläni jotain. Nautin kun kodissani mahtuu ompelemaan ja nikkaroimaan, vaikkapa yhdessä neljävuotiaan lapsenlapseni Miinan kanssa.   

Hän saa leikkiä vanhoilla keräilyleluillani vapaasti. Jos jokin menee rikki tai kaipaa kunnostusta, Miina sanookin aina: ’Ei hätää, kyllä mummi korjaa!’ 

En ole tehnyt asuntooni vielä mitään isompia muutoksia. Maalasin kyllä portaikon kaiteet, ja siniharmaan värin valitsi Miina.  

Mielestäni uuteen kotiin kannattaakin ensin tutustua rauhassa. Saman neuvon annoin myös aina asunnon hankkijoille, kun työskentelin kiinteistönvälittäjänä. 

Sisustukseni perustuu omin käsin tekemiseen. Hankin kirpputoreilta tai Tori.fi:stä edullisia huonekaluja, jotka kunnostan mieleisiksi.  Viimeisin hankintani on ilmaiseksi saatu kauneushoitolan vastaanottotiski ja kaapit. Tein niistä keittiöön saarekkeen ja olohuoneeseen tv-tason. 

Aloitin moottoripyöräilyn 22 vuotta sitten, kun sain silloiselta puolisoltani 40-vuotislahjaksi 500-kuutioisen Kawasakin.  

Olen ajanut myös isompaa kustomoitua pyörää, jossa ajoasento on takakenossa ja jalat edessä. Kustomoitu pyörä sopii kuitenkin mielestäni paremmin pidemmille ajajille, itse olen melko lyhyt. 

Parasta ajamisessa on huikea vapauden tunne, kun saa itse päättää, minne menee. Ajan vain hyvällä säällä. Pistän pyörän talvisäilöön, kun illat alkavat pimetä.  

Elämäni moottoripyörät ovat olleet kaikki sinisiä, se on minun värini. Kawasakin jälkeen hankin 750-kuutioisen Suzukin. Jouduin odottamaan kuukauden verran, että sain haluamani värin.  

Kun sitä pyörää ei voinut enää korjata, päädyin kesällä 2023 nettihuutokauppaan. Löysin Suzuki GSX-F:n vuosimallia 2005 ja mittarissa vain 30 000 kilometriä.  

Moottoripyöräily on vain harrastus, ja aikanaan siitäkin on osattava luopua. Ajattelin ajaa Suzukini matkamittarin loppuun eli 99 999 kilometriin asti. Vielä on matkaa. 

Uuden kodin pihalta sain heti oman parkkiruudun pyörälleni. Talveksi ajan pyörän säilöön Saloon, koska siellä asuu myös tuttu pyörän huoltaja. Myös poikani asuu siellä. Talviaikaan kuljen työmatkat junalla tai bussilla. 

Pyörän selässä olen päässyt tutustumaan hienoihin paikkoihin. Niistä on jäänyt mahtavia muistoja. Olen kerännyt rannekoruuni liput kaikista kymmenestä maasta, joissa olen ajanut.  

Asiakaspalvelutyössäni ulkomaiset turistit huomaavat herkästi oman maansa lipun ja haluavat kuulla, mitä olen kokenut heidän kotimaassaan. 

Toimin pitkään moottoripyöräkerho Ladies’ Bike Club/WIMA Finland ry:n presidenttinä. Olemme tehneet kerhon kanssa pitkiä matkoja ulkomaisten kerhojen tapahtumiin.  

Yksi huippukokemus oli kansainvälinen 300 naismotoristin kokoontuminen Japanissa. Vuokrasimme moottoripyörät Tokion sivukadulta. Minä ajoin isoa kustomoitua pyörää ja tyttäreni istui kyydissä. Leiripaikkamme oli Fuji-vuoren rinteillä noin 1 300 metrin korkeudessa. Se oli varsinainen korkean paikan leiri.”