Tämän vuoksi minä valitsin asumisoikeusasunnon
Hinta oli ihan ykkönen
”Asumisoikeusasunnoissa hintataso on aina edullisempi kuin paikkakunnan vastaavanlaisessa vuokra-asunnossa. Hinta oli tärkein kriteerini, kun etsin ja valitsin uutta kotia.
Säästän edelliseen vuokra-asuntooni nähden 300 euroa kuukaudessa. Se on minulle merkittävä summa. Voin käyttää rahan elämiseen ja käydä vaikkapa keikoilla ja matkustaa.”
Taloudellisesti vakaata asumista
”Asumisoikeusasuminen on taloudellisesti vakaa ja kannattava asumismuoto vuokra-asunnon ja omistusasunnon välissä. Olen aiemmin asunut pitkään vuokralla.
Asumisoikeusasunnosta maksetaan asumisoikeusmaksumaksu kerralla asunnon oston yhteydessä. Sen jälkeen maksetaan kuukausittain käyttövastiketta. Asumisoikeusmaksu vaihtelee asunnon koon, sijainnin, iän ja varustelun mukaan.
Asumisoikeusmaksu on 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta.”
Jos muutan, saan enemmän takaisin
”Kotini asumisoikeusmaksuun tarvitsin jonkin verran lainarahaa. Kun pikku hiljaa maksan lainaa takaisin, saan säästettyä pääomaa. Tämä voi olla esimerkiksi nuorille hyvä alkuvaihe ja askel kohti omistusasunnon hankintaa.
Jos haluaa muuttaa pois, tässä ei jää kahden asunnon loukkuun. Maksamani asumisoikeusmaksun saan takaisin rakennuskustannusindeksin mukaan tarkistettuna, eli muuttaessa saan takaisin enemmän kuin olen maksanut asunnosta.”
Oma sauna ja alueen vehreys
”Oma sauna on minulle erittäin tärkeä valintaperuste. Hain vain saunallisia asuntoja. Haluan saunoa vapaasti juuri silloin kun haluan.
Kotitaloni sijaitsee vehreällä alueella. Käyn kissojeni Aksun ja Miisan kanssa kävelyllä metsässä aivan talon vieressä.
En ikinä voisi asua alueella, jossa ei ole puistomaisuutta ja kodikkuutta. Mitään häiriöitä ei kotitalossani ole ollut.”
Olen saanut laittaa kotia oman makuni mukaan.
Lupa tehdä muutoksia oman maun mukaan
”Usein vuokralainen ei saa tehdä muutoksia vuokra-asuntoonsa, vaan omistaja haluaa pitää seinät valkoisina. Asuntosäätiön asunnossa olen saanut laittaa mieleiseni tapetit makuu- ja olohuoneisiin. Asukas voi halutessaan tilata myös maksuttoman maalipaketin, jolla kodista voi tehdä oman näköisen.
Parvekkeelle teetin ja maksoin lasituksen. Parvekelaseista saa osan hinnasta takaisin, jos muuttaa pois. Arvostan myös sitä, että Asuntosäätiön asuntoihin saa muuttaa lemmikkien kanssa toisin kuin monesti vuokrakotiin.”
Hyvä sijainti ja etäisyydet joka suuntaan
”Asun kaksi kilometriä Jyväskylän keskustasta ja 1,5 kilometriä satamasta. Etäisyydet ovat juuri sellaiset kuin etsinkin. Töihin kuljen puolessa tunnissa pyörällä. Haluan, että työmatka on riittävän pitkä, jotta ehdin irtautua kotimatkalla työasioista. Kun kesällä käyn välillä terassilla keskustassa kavereideni kanssa, pidän siitä, että voin tulla kävellen kotiin.”
Tilavat varastointitilat
”Häkkivaraston koko oli yksi niistä syistä, jonka mukaan valitsin kotini muiden joukosta. Tarkistin etukäteen, että asuntoon kuuluva varasto on riittävän iso ja malliltaan avara. Talossa on myös autolleni parkkipaikka, ja sain paikan heti muutettuani. Pyöräilijänä arvostan hyviä pyörävarastoja.”
Isännöitsijä vastaa nopeasti
”Asuntosäätiön isännöitsijä vastaa minulle hyvin nopeasti, jos minulla on ollut jotakin kysyttävää. Laitan vain viestin asukkaiden oman asiointikanavan Kotikulman kautta lomakkeella. Kotikulmaan kertyy kaikki se informaatio, joka asukkaan pitää tietää.”
Haku oli helppoa
”Asumisoikeusasuntoa haetaan järjestysnumeron avulla. Numero on hankittava ennen kuin voi ryhtyä varsinaisesti hakemaan asuntoja.
Hankin järjestysnumeron jo vuonna 2017, mutta minulla ei ollut kiirettä. Asumisoikeusasunnon ostin vasta 2022. Kun lukee hakuohjeet huolellisesti, asunnonhaku ei ole mitään rakettitiedettä.
Järjestysnumerosysteemi on sittemmin muuttunut, ja ARAn nettisivulta haettava numero on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Arvelen, että nyt asuntoa todella tarvitsevat saavat kodin entistä nopeammin.”
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä aiheet:
Näin haet asumisoikeusasuntoa
Miksi valita asumisoikeusasunto?
Asuntosäätiön asumisoikeusasunnot kaupungeittain
- Espoo (3245)
- Hämeenlinna (164)
- Hamina (40)
- Helsinki (3907)
- Hyvinkää (325)
- Imatra (77)
- Järvenpää (523)
- Joensuu (30)
- Jyväskylä (623)
- Kangasala (82)
- Kerava (304)
- Kirkkonummi (238)
- Kotka (217)
- Kouvola (111)
- Kuopio (549)
- Lahti (639)
- Lappeenranta (527)
- Lohja (217)
- Mäntsälä (10)
- Nokia (38)
- Nurmijärvi (100)
- Oulu (702)
- Porvoo (369)
- Raisio (8)
- Riihimäki (66)
- Rovaniemi (173)
- Salo (40)
- Siilinjärvi (60)
- Sipoo (72)
- Tampere (995)
- Tuusula (481)
- Vantaa (2666)
- Vihti (36)