Siirry sisältöön
Havainnekuva asumisoikeuskohteesta Hyvinkäällä osoitteessa Iltatuulentie 4.

Asokodeille lisää asuntoja Hyvinkäälle

14.06.2017

Asuntosäätiö-konserniin kuuluva Asokodit lisää tuotantoaan Hyvinkäällä. Metsäkaltevan kaupunginosaan rakennetaan 45 uutta asumisoikeusasuntoa. Asokodeilla on ennestään 14 asumisoikeuskiinteistöä kaupungissa ja loppuvuodesta alkanevat vielä toisenkin uuden rakennustyöt. Asuntosäätiö valikoitui rakennuttajaksi kaupungin järjestämän laatutarjouskilpailun perusteella.

Kaupunkikylä lähellä luontoa

Metsäkalteva on yksi Hyvinkään kehittyvistä kaupunginosista. Se rakentuu reilut kolme kilometriä keskustasta etelään päin ja sen toteuttaminen käynnistyi jo 2013 Hyvinkään Asuntomessujen myötä. Alueen suunnittelun tavoitteena on ollut kaupunkimaisuus, palvelut ja sujuvat yhteydet kaupungin keskustaan sekä ympäröivään luontoon. Kaiken kaikkiaan alueesta olisi tarkoitus tulla kotiseutu noin 6 000 asukkaalle vuoteen 2030 mennessä.

– Olemme iloisia voidessamme olla mukana kehittämässä kohtuuhintaista asumista myös Hyvinkäälle, toteaa Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen

Asokotien kohde on osa korttelia, jossa pyritään edistämään asukkaiden kohtaamista arjessa mm. yhteisellä aktiivipihalla viereisen hoivakoteja käsittävän kiinteistön kanssa. Asunnot sijoittuvat päiväkodin, alakoulun ja Metsäkaltevan toimintapuiston läheisyyteen.

Iltatuulentien 45 huoneistoa ovat hyvin varusteltuja astianpesukoneineen ja lattialämmityksineen. Lisäksi tarjolla on autohallipaikkoja, joista suora kulkuyhteys porraskäytävään. Asuntojen koot vaihtelevat 33,5 -neliöisestä yksiöstä aina 75-neliöisiin kolmioihin.

Kohteen urakoitsijana toimii Rakennus Omera Oy ja suunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelut Oy / Kiviniemi Arkkitehdit Oy. Kohde valmistuu arviolta kesällä 2018

Mikä asumisoikeus?

Asumisoikeus sijoittuu omistus- ja vuokra-asumisen välimaastoon. Se on turvallinen ja helppo asumismuoto, jossa asukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain maksetaan käyttövastiketta ja pois muuttaessaan asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.