Siirry sisältöön
Asuntosäätiön Ville Kaljunen on Vuoden kesätyöntekijä 2024.
Asuntosäätiön Ville Kaljunen on Vuoden kesätyöntekijä 2024.

Asuntosäätiön Ville Kaljunen on Vuoden kesätyöntekijä 2024

10.10.2024

Vuoden kesätyöntekijäksi Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa on valittu Asuntosäätiössä viime kesänä teknisenä isännöitsijänä työskennellyt Ville Kaljunen. Asuntosäätiö sijoittui neljänneksi parhaaksi kesätyönantajaksi Pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa.

Oikotie Työpaikat palkitsi Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa Vuoden kesätyöntekijäksi 2024 Ville Kaljusen. Asuntosäätiön kesätyöntekijä Kaljunen erottui työstään saamansa ansiokkaan palautteen perusteella. Valinnan vuoden kesätyöntekijästä teki Elinkeinoelämän keskusliitto.

”Ville Kaljunen on erinomainen esimerkki asiantuntijuuteen kasvamisesta kesätöiden kautta. Hän on työskennellyt samalla työnantajalla kolme kesää peräkkäin jatkuvasti vaativammissa ja vaativammissa tehtävissä. Tämä ei olisi mahdollista ilman vahvaa halua oppia uutta ja kehittyä ammattilaisena. Tärkeitä ominaisuuksia hyvällä kesätyöntekijällä on innostunut asenne työhön, halu oppia uutta ja rohkeus kysyä apua. Villeltä löytyy nämä kaikki ominaisuudet, eikä hän pelkää haastaa itseään uusien ja haastavien työtehtävien kanssa”, perusteli Elinkeinoelämän keskusliitto valintaa.

Kaljunen on työskennellyt Asuntosäätiössä kolmena perättäisenä kesänä teknisen isännöinnin tiimissä. Kaljusen vastuut ovat kasvaneet joka kesä. Kesäksi 2024 Kaljunen palkattiin sijaistamaan vanhempainvapaalla ollutta teknistä isännöitsijää.

Asuntosäätiö neljännelle sijalle kesätyönantajana

Asuntosäätiö osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vastuullinen kesäduuni
-tutkimukseen. Kesätyöntekijöille suunnatun tutkimuksen perusteella palkitaan ansioituneimpia työnantajia. Asuntosäätiö sijoittui neljänneksi Pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa, jossa yrityksiä oli yhteensä 23.

”Meille Asuntosäätiössä on tärkeää, että jokainen kesätyöntekijä kokee tekevänsä merkityksellistä työtä sekä saa onnistumisen ja oppimisen kokemuksia. Pyrimme tarjoamaan tehtäviä, joissa nuoret voivat kasvaa ja kehittyä. Vuoden kesätyöntekijänä palkittu Ville on erinomainen esimerkki ammattilaiseksi kasvamisesta. Sijoittumisemme työnantajana neljännelle sijalle osoittaa, että olemme kesätyönantajana onnistuneet kiitettävästi. Se myös kirittää meitä entisestään kehittäessämme työntekijäkokemustamme”, kertoo Asuntosäätiön viestintä- ja henkilöstöjohtaja Johanna Otranen

Vastuullinen kesäduuni -tutkimus on Suomen suurin kesätyökokemuksia kartoittava tutkimus, jota on toteutettu vuodesta 2012 lähtien. Tänä vuonna tutkimukseen vastasi 13 185 kesätyöntekijää, 140 organisaatiosta.