Siirry sisältöön
Olohuoneen nurkka. Mikko Käkelä.
Lattialämmitys mahdollistaa suuret ikkunat, jotka tekevät huoneistoista valoisat. Kuva: Mikko Käkelä

Sukupolvet kohtaavat Iltatuulentiellä – 45 uutta kotia valmistui Hyvinkäälle

29.06.2018

Hyvinkään Asuntomessualueen viereen, Metsäkaltevan Iltatuulentielle, valmistui uusi asumisoikeuskohde, johon asukkaat pääsevät muuttamaan 29.6.2018. Yhteispiha mahdollistaa luontevat sukupolvien kohtaamiset.

Asokotien kohde, Iltatuulentie 4, on osa korttelia, jossa pyritään edistämään eri sukupolvien kanssakäymistä esimerkiksi yhteisellä aktiivipihalla, joka jaetaan vieressä sijaitsevan hoivakoti Kultakehrän kanssa. Kohde sijoittuu myös päiväkodin, alakoulun sekä Metsäkaltevan toimintapuiston läheisyyteen.

– Kohteen suunnittelun yhtenä kantavana ajatuksena oli luoda puitteet esimerkiksi sille, että lähiomaiset voivat asua samassa pihapiirissä; vanhin sukupolvi hoivakodissa, nuoremmat viereisessä rakennuksessa. Vielä ei ole tiedossa, että tämän tyyppistä ratkaisua olisi tehty nyt kohteeseen muuttaneiden asukkaiden osalta, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Tom Salomonson.

Iltatuulentielle valmistuneen kohteen asuntojen koot vaihtelevat 33,5 neliöisestä yksiöstä aina 75 neliöisiin kolmioihin. Kohde on savuton, ja lattialämmitys mahdollistaa suuret ikkunat, jotka tekevät huoneistoista valoisat. Saunaan ei myöskään kulu asuinneliöitä, sillä asukkaiden käytössä on viihtyisä yhteinen saunaosasto.

– Olemme panostaneet saunaosastoon keskimääräistä enemmän, joten asukkaat pääsevät nauttimaan ylimpään kerrokseen sijoittuvasta saunaosastosta, johon kuuluu myös avara ja valoisa olohuone. Tilassa on myös keittonurkkaus, joka helpottaa yhteistä ajanviettoa, jatkaa Salomonson. 

Metsäkalteva on yksi Hyvinkään kehittyvistä kaupunginosista, kaupunkikylä lähellä luontoa. Metsäkaltevan alueen suunnittelun tavoitteena on ollut kaupunkimaisuus, palvelut ja sujuvat yhteydet kaupungin keskustaan sekä ympäröivään luontoon. Alueesta on tarkoitus tulla koti noin 6 000 asukkaalle vuoteen 2030 mennessä.