Viihtyvyysremontissa uusittu asunto kahdessa viikossa
Hilparipolun peruskorjausprojekti oli ensimmäinen, joka toteutettiin Asokotien viihtyvyysremontti-konseptilla. Viihtyvyysremontissa asuntojen sisäpuolet kunnostetaan perusteellisesti; muun muassa keittiökalusteet ja -koneet uusitaan, märkätilat remontoidaan kalusteineen, kaikki kiintokalusteet ja väliovet uusitaan sekä lattioihin asennetaan laminaatit. Lisäksi remontissa toteutetaan kohdekohtaisesti valittuja kunnostustöitä, kuten vesikatto-, julkisivu- ja piha-alueen korjauksia. Hilparipolulla asuntokohtaiset remontit toteutettiin ennätysajassa, huoneistojen korjaus- ja uusimistyöt vietiin läpi kahdessa viikossa.
Onnistunut lopputulos saavutettiin yhteistyöllä
Projektin tiukka aikataulu pohditutti alussa sekä Asokoteja tilaajana, että Renevo Oy:tä urakoitsijana. Kunnianhimoinen tavoite saavutettiin perusteellisella työnsuunnittelulla yhteistyössä urakoitsijan kanssa.
– Pilottikohteessa urakkamuotona käytettiin kokonaisvastuurakentaminen (KVR) / allianssi -mallia, joka oli varsin joustava ja käytännöllinen molemmille osapuolille. Toteutettu hanke oli esimerkillinen yhteistyöprojekti, jossa ei haettu toisten virheitä, vaan etsittiin ratkaisuja haasteisiin yhdessä. Projekti oli kaikin puolin onnistunut ja osapuolten yhteistyö saumatonta, kertoo Hilparipolun viihtyvyysremontin projektipäällikkö Minna Kuutti Asokodeilta.
Myös urakoitsija painottaa yhteistyön tärkeyttä projektin läpiviennissä. Uusi toteutuskonsepti vaati kaikilta uusien toimintamallien omaksumista sekä joustamiskykyä.
– Uudet toimintamallit ovat aina haasteellisia kaikille osapuolille ja vaativat tiivistä yhteistyötä eri osapuolten kanssa, jotta lopputuloksesta tulee hyvä. Tässä projektissa yhteistyö sujui todella hienosti rakennuttajan, valvojan sekä kohteen asukkaiden kanssa. Kaikki osapuolet oppivat projektin myötä paljon uutta ja aiommekin hyödyntää oppeja tulevissa projekteissa, kertoo vastaava työnjohtaja Jukka-Tapio Silla Renevolta.
Asukkaat viihtyvyysremontin keskiössä
Projekti toteutettiin niin, että asukkailla oli mahdollisuus asua kodeissaan koko remontin ajan. Työt esimerkiksi aikataulutettiin siten, että niistä aiheutui mahdollisimman vähän asumishaittaa asukkaille. Töitä tehtiin arkisin klo 7-18 välisenä aikana ja meluisat työt aloitettiin vasta klo 8 aamulla. Viikonloppuisin töitä tehtiin ainoastaan asukkaan toiveesta. Asukasviestintään kiinnitettiin erityisesti huomiota, jotta kaikilla olisi ajantasainen tieto urakan etenemisestä.
– Koska kyseessä oli niin nopeatempoinen urakkamuoto, oli erittäin tärkeää pitää asukkaat tilanteen tasalla. Asukkaat ymmärsivät hyvin projektin vaativuuden ja laajuuden sekä olivat todella yhteistyökykyisiä töiden edetessä. Tällä oli suuri vaikutus töiden onnistumiseen aikataulussa, Silla kiittelee.
Asukkaille lähetetyn palautekyselyn vastauksissa kehuttiin onnistunutta viestintää; tieto saavutti asukkaat ajoissa ja sitä oli riittävästi. Kiitosta sai myös urakoitsija hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja onnistuneesta remontista. Myös kehityskohteita löytyi esimerkiksi pakkausohjeistukseen sekä uusien kiintokalusteiden malleihin.
– Palautteiden perusteella olemme tehneet jo nyt muutoksia kalustesuunnitteluun ja kehitämme myös asukkaiden ohjeistusta remontin varalle. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja viihtyvyysremonttien konsepti kehittyy edelleen kokemusten perusteella. Asukkaiden antama palaute on meille erittäin tärkeää ja hyödynnämme sitä kaikessa toiminnassamme, Kuutti sanoo.
Hilparipolku 3:n pilottiprojekti oli osa Parempi korjausrakentaminen -hanketta, jossa kiinteistönomistajat kehittivät uuden toimintamallin korjausrakentamiseen yhdessä alan toimijoiden kanssa. Asokotien lisäksi hankkeeseen osallistuivat Espoon Asunnot ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (Hoas). PBI Research Instituten kuratoiman hankkeen rahoitus saatiin Business Finlandilta.